keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Piparjuurisilakat uunissa

Terveelliseen ruokavalioon kuuluu kalaa vähintään kerran viikossa, pari kertaakaan ei ole pahitteeksi. Tämän viikon kalaksi valitsin silakan. Koska meitä on nyt kaksi syöjää, mitoitin täsmäannokset, kuten tapanani on. Pyrin valmistamaan juuri sen verran, että mitään ei tarvitse pyörittää jääkaapista uudelleen pöytään. Kala on juuri niitä ruokia, joita ei kannata lämmitellä enää seuraavana päivänä. Ylijäämäruuan roskiin heittäminen on silkkaa tuhlausta, joten syöjien lukumäärän mukaan on helppo laskea tarvittava määrä. Silakat kypsyvät uunissa huolettoman helposti eikä kalanhaju leviä kotiin. Kauppalistalla oli 400 g silakkafileitä, purkki maitorahkaa, uusia perunoita ja porkkanoita.

400 g silakkafileitä
1 dl maitorahkaa
1 rkl vettä
2 tl piparjuuritahnaa putkilosta
2 rkl ruohosipulia silputtuna, se oli omasta kukkapenkistä
vajaa 1 tl ruususuolaa
korppujauhoja
Sekoita maitorahkaan vesi, piparjuuri, ruohosipuli ja suola. Sipaise matalareunainen uunivuoka rypsiöljyllä. Laita silakkafileet nahkapuoli alaspäin vuokaan, lusikoi päälle täyte, nosta loput fileet päälle nahkapuoli ylöspäin. Paina yhteen. Pirskota fileille rypsiöljyä ja ripottele pinnalle korppujauhoja. Kypsennä silakkapihvejä 250-asteessa uunin keskiosassa noin 15 minuuttia.
Nauti pihveistä keitettyjen perunoiden ja porkkanatankojen kanssa, lisänä oli vielä vihreää salaattia. Porkkanoiden maku sopii hyvin silakkapihveille eikä paljon parempaa kumppania uusille perunoille voisi olla. Tässä ruuassa ei ole pelkoa kaloreista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.