tiistai 8. heinäkuuta 2008

Loimulohikeitto

Kävin viikonloppuna ihastelemassa Pukkilan kartanon pihapiiriä ja erikoisesti sen ryytimaata.
Yksi kauneimmista vihanneskasveista oli salaattifenkoli eli mukulafenkoli. Sen tyvelle kasvaa kuvassa näkyvä pullistuma, jota käytetään vihannesten tapaan.

Maustefenkoli kasvoi vieressä ja siitä taas käytetään siemenet mausteina.
Salaattifenkolia olen käyttänyt salaateissa ja lohiruuissa. Löysin Kodin Kuvalehdestä hyvältä vaikuttavan kalakeitto-ohjeen, johon saisin käyttää fenkolia ja loimulohta, jota en ole keittoon ennen kokeillutkaan. Näin syntyi Loimulohikeitto.

6 dl vettä
1 kalaliemikuutio
200 g salaattifenkolia, pestynä ja viipaloituna
1-2 hunajanaurista, kuorittuna ja kuutioituna
7 pienehköä uutta perunaa, puhtaaksi raaputettuina ja reiluina lohkoina
250 g loimulohta
2 dl 15% kermaa
rouhittua valkopippuria
ripaus gourmetsuolaa
retiisiä
Kiehauta vesi ja kalaliemikuutio liemipohjaksi. Lisää kasvikset liemeen kypsymään. Paloittele kala, vedin nahan pois. Lorauta keittoon kerma, kun kasvikset ovat kypsyneet. Lisää kalapalat ja mausta valkopippurilla ja suolalla, älä kiehuttele enää. Lisää juuri ennen tarjoilua viipaloidut retiisit.

Loimulohi ja fenkoli ovat oiva yhdistelmä. Hunajanauris on aika mieto, mutta täydensi sopivasti keittoa, jossa lohi maistui ja loimutuksen savumaku tuntui. Hunajanauriit ovat niin hyviä, että niitä piti rouskutella keittoa valmistellessa.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia makuja yhdessä. Hunajanauriista en ole ennen kuullutkaan, tuskin meillä on edes myynnissä. Fenkoli sen sijaan ihastuttaa aina, mutta harvoin tulee käytettyä. Pitäisiköhän kokeilla tätä...

    VastaaPoista
  2. Kokeileppas se kannattaa. Hunajanauris on valkoinen ja pehmeän makuinen sitä saa täälläpäin lähinnä kesällä syksyyn saakka. En tiedä kasvatetaanko sitä näitä lounaisrantoja pohjoisempana, on aivan kotimainen tuote.
    Salaateissa käytän sitä myös.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.