tiistai 1. heinäkuuta 2008

Valmista ruokaa

Tänään suuntautui ostosmatka uuteen Raision Ikeaan. Samalla ratkesi päivällinen, se syödään Ikeassa. Ensimmäiseksi suunnattiin ruokalaan. Lihapullia, kermakastiketta, puolukkahilloa. Ikean klassikko ovat ruotsalaiset lihapullat. Valitsin perunoiksi ranskalaiset. Jälkiruuaksi kahvi ja daim-kakkupala.

Kymmenen lihapullan satsi oli juuri sopiva 4,50, kahvi 0,90 ja daim-kakku 2,00 euroa. Ruoka-annos oli keskimääräistä maukkaampaa verrattuna ravintoloiden lounaspakettiruokaan. Salaatit tosin puuttuivat, niitä olisi voinut valita eri maksusta, mutta päätin syödä salaatit kotona. Daim-kakku saa arvosanakseen kiitettävän hyvää.

Kassojen jälkeen olevasta pienestä herkkusopista ostin Abban tuotteita, kuinkas muuten kun ruotsalaisessa ketjussa ollaan. Mustaa ja punaista mätiä 80 gramman purkit 1,90 € purkki. Jossain vaiheessa herkutellaan blineillä tai suolaisilla vohveleilla, mätiä, sipulisilppua ja smetanaa.
Uusien perunoiden kumppaniksi Abban sipulisilliä, 250 gramman purkki, sopiva kerta-annos 1,30 €. Vielä Janssoninkiusaukseen 100 g anjovisfileepurkki, kunhan uudet perunat vähän vanhenevat, 1,80 €.
Makeaakaan en unohtanut vohvelien täytteeksi sipaisut mustikka-vadelmahilloa, kuningatarhillo 450 g ja 2,90 €.
Edullisiahan ostokset ovat, kun laskee niistä syntyvien aterioiden hinnat. Riittävät 3-4 henkisen perheen neljään ateriakertaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.