tiistai 12. elokuuta 2008

Kyssäkaalipihvit

Monet teistä ajattelevat, että onpas täällä tylsää ruokaa. Vain kasviksia ei mitään juustokakkuja, kermakakkuja, eksoottisia ja itämaisin maustein tehtyä kanaa, kalkkunaa tai possua. Minä yllätyn joka aterialla kasvisten maukkaudesta, jopa perunatkin maistuvat mehukkailta vaikka mitään kastikkeita ei päälle ole valutettu. Minusta kasvikset tekevät yhdessä sen maukkauden ja perunat sopivat kokonaisuuteen hyvin. Kyssäkaalta en ollut koskaan ennen maistanut. Innostuksen sain Helmin blogista. Hän oli paistanut kyssäkaalipihvejä ja niitä halusin myös kokeilla. Enkä pettynyt.
Kyssäkaalipihvit, muutin hiukan Helmin ohjetta.

Kuori kyssäkaali ja viipaloi vajaan sentin paksuisiksi viipaleiksi. Keitä vähässä merisuolalla maustetussa vedessä al denteksi, kuten hienosti italialaisittain sanotaan. Kierittele pihvit ohrajauhossa, johon on sekoitettu hienoa merisuolaa ja mustapippuria. Helmin ohjeessa oli käytetty ruisjauhoja, joka sekin on ihan erinomaista tai hapankorppujauhekin käy hyvin.
Jätin kanamunan kokonaan pois. Paista pihvit miedolla lämmöllä rypsiöljytilkassa. Jätä kaikki pihvit kattauksen ja salaatin teon ajaksi lämpimälle pannulle hautumaan.

Pihvien seuraksi pilkoin valkokaalista salaatin, johon tuli suikaloitua valkokaalia ja sekoitin hiukan joukkoon kastikkeeksi maustamatonta jogurttia. Pilkoin mehukkaita tomaatteja ja silppusin niille kesäsipulia. Kuulostaa tylsältä, mutta maistuu maukkaalta tämä kombinaatio, kun keitin mukaan vielä perunoita ja porkkanoita. Annokseni kilocalorit olivat 150.

Jälkiruokana syötiin hiukan myöhemmin mansikoita raejuusto-vaniljakastikkeella.
Jälkiruuan kilokalorit olivat noin 100, neljäsosa raejuustopurkista 3 rkl vaniljakastiketta ja mansikoita 2 dl.

6 kommenttia:

  1. Piti googlettaa miltä kyssäkaali näyttää, kun ei ollut mitään käsitystä asiasta :)
    Kuulostaa mielenkiintoiselta kasvikselta, pitääpä joskus kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Kaisa, se maistuu aika miedolta valkokaalin ja lantun sekoitukselta, mutta on hyvää. Siitä saa helposti pihvit.

    VastaaPoista
  3. paras ja hyvä
    kiitos

    VastaaPoista
  4. Tästä on tylsyys kaukana. Kun on oppinut syömään simppeliä kasvisruokaa, ei enää edes kaipaa ihmeellisiä kermakastike virityksiä. Puhtaat maut jylläävät! Olen myös huomannut, että ekoruokakampanjani myötä ei punainen lihakaan pahemmin houkuta. Kaikki on ihan itsestä kiinni; mille itsensä totuttaa, se myös maistuu.

    VastaaPoista
  5. helmi, olen samaa mieltä.

    VastaaPoista
  6. Hei!Löysin jostain kummasta syystä blogisi vasta nyt... Mahtavia ohjeita ja vinkkejä - tylsyys on kaukana :) Kiitos!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.