perjantai 14. marraskuuta 2008

Uunimakkaraa

Tänään oli todellista perjantai-illan huumaa. Ei kovin terveellistä ja vähäkalorista, mutta hyvistä raaka-aineista tehty ruoka on terveellistä ellei sitä syö liikaa. Näin yksinkertaistaen tyynnyttelen omatuntoni ääntä. Muuten minusta suomalainen lenkkimakkara on maailman parasta makkaraa.

Uunimakkaraa uuniperunoilla

Tämä syntyi hetkessä. Nopeus on joskus valttia.
Aseta Atrian Herkkulenkki voidellun uunivuuan pohjalle. Viillä lenkki puolittain auki. Aseta juustoviipaleita viiltoihin. Tähän voi käyttää sen juustokannikan, joka on jäänyt jääkaappiin.
Pese ja lohko perunat noin neljään-kuuteen osaan. Ripottele perunalohkojen pinnalle valkosipulimurskaa, valkopippuria, maldonsuolaa ja paprikajauhetta ja lopuksi oliiviöljyä.
Laita vuoka n 180-asteiseen uuniin ja anna kypsyä kunnes perunalohkot ovat pehmeitä.




Nauti uunimakkara ja perunat suolakurkun, tomaattien ja oliivien kera. Älä unohda hyvää dijon-sinappia.
Juomana riitti kylmä vesi.

Kasvissyöjät eivät makkarasta piittaa, mutta uunissa kypsyvät kasvikset tosi mehukkaiksi ja
niistä voisi valmistaa "uunimakkaraa" ilman makkaraa.

2 kommenttia:

  1. Uunimakkara toisinaan on herkkua :) mutta mikä ihmeen juustokannikka jääkaapin perukoilla?!minä olen niiiin juustonperso ettei niistä kannikoita jää :O mieskin ihmettelee, että ainoa homehtunut juusto meillä on ostettu kaupasta ;)
    -anne-

    VastaaPoista
  2. anne,
    meillä ainakin jää juustopalasta 1-2 sentin pala, jota on vaikea siivuttaa höylällä. JOS tallainen pala sattuisi olemaan se sopii käyttää esim uunimakkaraan tmv ruuanlaitossa. Huom kannikka ei ole homeinen.

    Jos teillä ei kannikkaa ole, niin palasta pilkkomaan vaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.