tiistai 6. tammikuuta 2009

Omenarisotto ja jauhelihapihvit

Nyt tuntuu juuri siltä, että possulle on paras pitää pieni tauko. Senverran on tullut yliannostusta jouluaikana. Mutta meillä pitää kuitenkin nauttia liharuuista noin kerran viikossa. Vähärasvainen naudanpaistijauheliha on nyt vuorossa. Perusjauhelihapihvit syntyvät hetkessä ja ne ovat aina takuuruokaa, joka sopii esimerkiksi juuri nyt. Pihvien seuraksi päätin tehdä risottoa. Omenarisottoa en ole muistaakseni ennen tehnytkään. Ohje oli odottamassa vain tekijäänsä.

Omenarisotto

1 sipuli silputtuna
1 omena kuutioituna
puolikas kanaliemikuutiosta
5 dl vettä
2 dl pitkäjyväistä riisiä
tilkka omenaviinietikkaa
ripaus suolaa ja valkopippuria
n 4 rkl parmesaanijuustoa raasteena

Kiehauta kanaliemi kuutiosta. Kuullota sipulia, omenaa ja riisiä muutama minuutti miedolla lämmöllä öljyssä. Lisää omenaviinietikka ja kiehauta. Lisää kanalientä desi kerrallaan. Sekoita ja lisää nestettä vähitellen sekoittaen, kun neste on imeytynyt riisiin. Kypsennä riisi näin al denteksi.
Mausta suolalla ja rouhitulla valkopippurilla. Raasta joukkoon parmesaanijuusto.

Jauhelihapihvit
400 g jauhelihaa, suolaa, maustepippuria, paprikajauhetta, kananmuna ja tilkka kermaa. Sekoita kaikki ainekset jauhelihataikinaksi. Muodosta pyöreitä pihvejä ja paista kypsiksi öljyssä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.