lauantai 7. helmikuuta 2009

Kaalilaatikko

Uunissa muhinut ruoka on hyvää ja mehukasta. Mikä parasta, se ei sido seisomaan keittiössä kovinkaan pitkää aikaa. Kypsymisajan eli tunnin verran voi tehdä monta mukavaa asiaa. Loikoilu sohvalla hyvän kirjan parissa onnistuu erinomaisesti.

Kaalilaatikko

1 kg valkokaalia
1,5 dl riisiä
5 dl vettä
1 lihaliemikuutio
1 iso tai 2 pientä sipulia
1 hapan omena
400 g naudan jauhelihaa
1 muna
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
1 tl meiramia
1 rkl siirappia



Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Kiehauta riisiä 10 minuuttia isossa kattilassa. Kuori ja leikkaa sipulit ja omena kuutioiksi. Nostele kaalisuikaleet, sipulit ja omena riisin päälle kypsymään.
Kun riisi on kypsää ja neste imeytynyt, nosta kattila liedeltä ja sekoita ainekset keskenään. Lisää joukkoon jauheliha nokareina, muna mausteet ja siirappi. Sekoita hyvin. Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Kypsennä 200 asteessa noin 1 tunti. Tarjoa lisänä puolukkahilloa ja tomaattia salaatinlehdillä.

Kasvisversio syntyy korvaamalla jauheliha soijarouheella ja lihaliemi kasvisliemellä.

2 kommenttia:

  1. Kaalilaatikko on ehdotonta herkkua, kääryleet mies tekee.

    VastaaPoista
  2. Sama täällä. Kääryleitä pitäisikin tehdä, ehkä sienitäytteellä. Näin ohjeen jossain.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.