sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Sitruunabroileria lohkoperunoilla

Onkohan se niin, että broilerinkoivet ovat hinnaltaan edullisimpia raaka-aineita kategorioissa liha, kala, kana. Kieli taitaa olla samaa luokkaa hinnaltaan. Kumpikaan raaka-aine, koipi ja kieli, ei ole ollenkaan huono vaihtoehto. Niistä saa yhtä hyvää ruokaa kuin kalliimistakin. Tänään valmistin pääruuan maustamattomista broilerin koivista. En osta koskaan mausteliemessä lillunutta. Ostaako joku niitä ?

Sitruunaiset broilerikoivet

1 pkt broilerikoipia (3 kpl 900 g)
50 g sulatettua voita
4 rkl Dijon hunajasinappia
3 rkl sitruunamehua (puristettu)
1 rkl ruokosokeria
2 tl paprikajauhetta
3 rkl unikonsiemeniä
suolaa, mustapippuria

Sekoita voi, sinappi, sitruunamehu, sokeri ja paprikajauhe keskenään kulhossa. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Laita koivet lihapuoli alaspäin uunivuokaan.

Voitele seoksella nahkapuoli reilusti ja paista uunin 200-asteessa 15 minuuttia. Ota vuoka uunista ja käännä koivet ympäri. Voitele lopulla voi/sinappiseoksella ja ripottele päälle unikonsiemeniä. Laita takaisin uuniin ja jatka paistamista noin 15 minuuttia tai niin kauan kunnes liha on läpikypsää.
Valmistin broilerin seuraksi samassa uunissa lohkoperunoita. Pestyt perunat lohkotaan. Ripotellaan päälle öljyä ja mausteina suolaa, mustapippuria ja paprikajauhetta, käännellään.

Mozzarellasalaatti

Alkuruokana mozzarellasalaatti. Pehmeää keräsalaattia, kurkkua, appelsiinilohkoja, mozzarellaa ja tomaattia.
Joukkoon sitruunaöljykastike, mausteina valkosipulimurskaa, suolaa, ripaus sokeria ja mustapippuria.

5 kommenttia:

  1. Nayttaapa herkulliselta. Ma en ole koskaan tehnyt lohkoperunoita, tai olen kokeillut enka ole onnistunut, ne ovat aina jaaneet raa'aksi sisalta.

    VastaaPoista
  2. Minä kans kuulun näihin jotka marinoivat itse lihat aina :) Ero kaupan marinoidun ja omatekemän välillä on iso, koska lihakin taitaa olla marinoimattomissa parempiplaatuista ja tuoreempaa...

    Hyvältä näyttää sinun broileri ja nuo lohkoperunat :)

    VastaaPoista
  3. Susa,
    Lohkoperunat ovat niin helppoja, kypsyvät uunissa itsekseen.

    VastaaPoista
  4. Risulinna,
    Minä olen kiertänyt marinoidut aina kaukaa, niistä ei tiedä mitä siihen marinaadiin on laitettu.

    VastaaPoista
  5. Kyllä maksa, munuaiset ja sydän niitä parhaita ja halvimpia ovat. Niistä saa tehtyä ihan uskomattoman herkullisia ruokia... ja toisin kun kanankoivissa, niissä on hävikki valmistettaessa todella pieni.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.