lauantai 11. heinäkuuta 2009

Broileria pannulla ja salaattia appelsiinikastikkeella

Maanantaina katselin LIV-kanavalta, kun Rachael Ray valmisti kotiruokaa kanasta kahden tiilen alla. Ihastuin ruokaan heti ja päätin valmistaa mukaellulla ohjeella ruuan, mutta ilman tiiliskiviä. En lähtenyt niitä rautakaupasta ostamaan, vaan menin ruokakauppaan. Tarvittava paino löytyi kotoa. Painava metallilaatta painoi kahden tiilen verran.
Ostin broilerinkoipia, maustamattomia tietysti. En erehdy marinoituihin ja ihmettelin taas, kuka niitä ostaa. Hyllyt notkuivat marinoitua broileria, sain jopa hetken etsiä, että löysin naturellit. Appelsiinimarmeladia piti muistaa myös ottaa hyllystä, siitä tehdään kastike salaatille.

Broileria pannulla painon alla

maustamattomia broilerinkoipia
oliiviöljyä
dijon-sinappia
mustapippuria, chilipippuria, suolaa
säilöttyä paahdettua paprikaa
Lisäksi tarvitset kaksi pannua, foliota, painoksi tiilet tai kiviä tmv.

Sekoita broilerille marinadi, öljy, sinappi ja mausteet. Kääntele broilerikoivet marinadissa.
Laita pannu liedelle ja aseta kauttaaltaan marinadiin peitetyt broilerikoivet kylmälle pannulle peitä pannu foliolla.


Laitoin päälle pienemmän pannun - vuoka tmv käy myös. Painot asetetaan pannuun/vuokaan. Napsauta levy päälle. Levy saa olla hetken lähes täysillä, käännä levyn lämpö noin puoleenväliin tehosta. Pannulta kuuluu herkullista pihinää, kun koivet kypsyvät.
Noin 20 minuutin kuluttua käännä koivet. Ne ovat nyt herkullisen ruskeat, mutta mehukkaat.
Kypsennä noin 10-15 minuuttia painon alla edelleen.
Lisää pannulle paloiteltu paahdettu paprika ja hieman purkin säilöntänestettä. Vähennä lämpö lähes kokonaan ja anna koipien hautua ilman kantta hetki.
Keitin pitkäjyväistä riisiä ja valmistin rucolasalaatin lisukkeeksi.

Rucolasalaatti appelsiinikastikkeessa

rucolaa huuhdottuna
hieman jääsalaattia huuhdottuna
kurkkua viipaleina
tomaattia paloina
kastike
appelsiinimarmeladia
unikonsiemeniä
Levitä rucola vadille ja revi mukaan hieman jääsalaattia. Lisää kurkut ja tomaatti.
Notkista kuumentamalla appelsiinimarmeladi ja lisää mukaan unikonsiemenet. Ripsottele kastiketta reippaanlaisesti salaatille.



Ainesosien määriä ei ohjeessani ole, mausteet voi arvioida kukin oman makunsa mukaan.
Broileri oli hyvää ja mehukasta. Kirpeän makeahko appelsiinikastike sopi sekä rucolaan että broileriin. Ajattelin käyttää seuraavalla kerralla fileepihvejä. Kypsennystapa pitää fileenkin mehukkaana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.