tiistai 7. heinäkuuta 2009

Vihreä kasvissosekeitto

Kesään sopivat keitot. Ne ovat kevyitä ja nopeita, raaka-aineet tuoreita juuri kasvimailta kerättyä.
Eilen tein ensimmäistä kertaa tätä vihreää keittoa kukka- ja parsakaalista. Kyllähän siihen vähän muutakin tuli. Ohje löytyi haulla Siwan sivuilta. Yrttien kohdalla tein pieniä muutoksia. Avokadoja olisi saanut olla vain yksi. Seuraavalla kerralla vaihdan avokadon fenkoliin.
Vohveleita oli viimeisten pakastemustikoiden ja jäätelön kera jälkkärinä.

Vihreä kasvissosekeitto

400 g parsakaalia
200 g kukkakaalia
2 kpl kesäsipulia (vaalea osa purjoa 1)
8-10 dl vettä
suolaa, mustapippuria, muskottipähkinää
100 g pakastepinaattia
2 avokadoa pientä tai vain yksi
tuoretta basilikaa (1 ruukku minttua)
oreganoa kuivattua (1 ruukku tuoretta)
1 dl kermaa tai ruokakermaa




Puhdista kaalit ja sipulit. Paloittele ja laita kattilaan, lisää vesi ja mausteet. Keitä kypsäksi. Lisää pinaatti, kuorittu ja paloiteltu avokado, yrtit ja kerma. Soseuta keitto. Kuumenna kiehuvaksi.
Nautitaan maalaisleivän kera.

Vohvelitaikinaan
1 muna 1 dl maitoa, 1,5 dl kermaa, vajaa 2 dl vehnäjauhoja, vajaa 1 tl suolaa, sekoitetaan ja annetaan turvota hetki. Paistetaan vohvelipannulla tietysti ilman rasvaa. Tästä tuli 4 vohvelia eli juuri sen verran, että ei tullut syötyä liikaa. Tarjotaan mustikoiden ja jäätelön kera.

3 kommenttia:

  1. Keitto nayttaa herkulliselta! Ei ole tullut mieleenkaan kokeilla avokadoa keitossa!

    VastaaPoista
  2. Kappas, meillä oli tänään samanväristä keittoa lounaaksi ja nyt huomasin postauksesi... ;) meillä siinä tosin oli parsakaalin lisäksi vain reilusti perunaa (lasten lempparikeittoaines), vähän porkkanaa ja mausteena kasvisliemijauhetta sekä ruohosipulia ja pikkubasilikaa. Kiireisen kotiäiti-kääntäjän keitto, tekeytyi melkein vahtimatta ja minä sain tehdä käännöstöitä.

    VastaaPoista
  3. Susa,
    Avokado sakeutti keitto ja tähän kaksi oli mielestäni liikaa. Mutta sopihan se.

    jl,
    Keittosi kuulosti herkulliselta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.