lauantai 12. syyskuuta 2009

Liha ja juurekset samaa pataa

Tänään syntyi päivällinen tyyliin kaikki kerralla samaan uunipataan kypsymään. Kypsymisen aikana ehdin tekemään kaikkea muuta kuin ruokaa. Pataruuat ovat syksyyn sopivia. Tosin ulkona ei edelleenkään ole syksyn viimoista tietoakaan. Aurinko paistoi koko päivän.

Liha- ja juurespata

700 g naudan- ja porsaanlihaa paloina
2 sipulia
4 porkkanaa
4 valkosipulin kynttä
1,5 rkl vehnäjauhoja
2 dl ruokakermaa
n 1 dl vettä
2 tl paprikajauhetta
mustapippurirouhetta
3 rkl soijakastiketta
suolaa
6 perunaa



Ota lihat huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen valmistamista. Ruskista lihapalat öljyssä padassa. Ripottele lihoille hieman suolaa. Leikkaa sipulit renkaiksi, pilko valkosipulinkynnet, viipaloi porkkanat. Lisää kasvikset lihojen joukkoon. Hauduta hetken aikaa, jotta kasvikset kuullottuvat. Ripottele pinnalle jauhot, sekoita ja lisää ruokakerma ja vesi. Mausta. Anna kiehahtaa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.
Kuori perunat ja lohko ne. Laita perunat lihaseoksen päälle pataan. Hauduta uunissa 170- asteessa noin tunnin verran. Ripottele tarjottaessa pinnalle timjamia ja persiljaa.
Tähän aikaan perunoiden ja porkkanoiden kuori on niin ohut, että voit pestä ne, kuorimista ei tarvita.

1 kommentti:

  1. Valmistin liha- juurespataa pari päivää sitten. Kiitän reseptistä jonka siirsin omaan arkistooni, koska annoimme, me syöjät (minä ja mieheni) maulle arvosanan kymppi!

    Teet arvokasta työtä lahjoittamalla meille ohjeita, jotka itse olet tehnyt ja havainnut hyväksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.