perjantai 12. helmikuuta 2010

Vuohenjuustorisotto ja paahdetut punajuuret

Jätin tänään väliin ruokakaupassa käynnin. Ajattelin kaapista löytyvän sen verran, että illallisruoka saadaan.
Nyt olisi oiva hetki tehdä risottoa, riisiä on aina kaapissa. Samoin sipulia. Mitä yhdistäisin risottoon. Vuohenjuustoa oli jäljellä puolikaspötkö eli 100 grammaa.  Kurkistin juureslaatikkoon, luomupunajuuria ja kolme naurista. Eiköhän näistä jo jotain synny.

Vuohenjuustorisotto ja paahdetut punajuuret

6-8 pienehköä luomupunajuurta
suolaa, mustapippuria, timjamia
2 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
Kuori punajuuret ja lohko ne.  Laita voideltuun uunivuokaan ja mausta. Silppua valkosipulit ja lisää mukaan.
Lorauta mukaan oliiviöljy ja sekoita punajuurille. Kypsennä 200-asteessa noin 40 minuuttia.
Tässä vaiheessa kuorin ja raastoin isohkon nauriin. Sitten risoton kimppuun.


2,5 dl pitkäjyväistä riisiä
1 sipuli
öljyä ja voita
6 dl kasvislientä (vesi+fondi)
100 g vuohenjuustoa
persiljaa
Kuori ja pilko sipuli. Kuullota sipulisilppua hetki öljy-voiseoksessa kasarissa. Lisää riisit ja kuullota niitä hetki.
Valmista kasvisliemi fondista kiehuvaksi. Lisää vähitellen kasvislientä risottoon sekoittaen, kunnes risotto on kypsää ja neste käytetty. Paloittele vuohenjuusto ja lisää se sekoittaen risottoon. Sekoita kunnes juusto on sulanut kokonaan. Lisää mukaan tuoretta persiljaa. Vuohenjuusto antaa sopivan maun risotolle, enkä mausteita ja suolaa käyttänyt.
Sitten syömään.  Punajuurilohkot  sopivat erinomaisesti vuohenjuustorisoton makumaailmaan. Lisänä oli rapeaa jääsalaattia naurisraasteella.

4 kommenttia:

  1. Nam,vuohenjuusto melkein minkä tahansa kanssa on hyvää!

    VastaaPoista
  2. Pitäisi kokeilla minunkin..en ole "osannut" ostaa vaan koskaan sitä? Jospa ensi viikolla..

    VastaaPoista
  3. Vuohenjuusto ja punajuuret sopivat hyvin keskenään.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.