keskiviikko 4. elokuuta 2010

Kesäkeitto ja mustikka-vadelmatrifle

Kesäkeitto on ruoka, joka jakaa tasan kahtia mielipiteet. Osa ei voi sietää ja osalle se on kesäherkkua. Meillä se on kesäherkkua. Torilta löytyivät kaikki tarvittavat kasvikset. Näistä kasviksista pitävät varmaan kaikki. Olisiko syynä maito, jonka maku jakaa mielipiteet. Lisäsin mukaan juustoraastetta. Sulatejuusto olisi sopinut myös, mutta sitä ei nyt ollut.
Marjojen aika on nyt. Niinpä jälkiruuaksi syntyi mustikka-vadelmatrifle. Paahdoin mukaan kaurahiutaleita.

Kesäkeitto

5 keskikokoista kesäperunaa
2 porkkanaa
puolikas pienehköstä kukkakaalista
1 dl tuoreita kesäherneitä
nokare voita
5 dl vettä
3 dl maitoa
2 dl juustoraastetta
suolaa ja ripaus sokeria
Pese perunat hyvin ja lohko ne pienehköiksi lohkoiksi. Pese porkkanat ja viipaloi. Huuhdo kukkakaali ja irrota kukinnot. Riivi tuoreet herneet paloistaan. Kuullota peruna- ja porkkanapalat voissa kattilan pohjalla, lisää vesi ja suola. Kypsennä melkein kypsäksi ja lisää kukkakaalikukinnot. Anna kypsyä. Lisää maito ja herneet. Kiehauta ja lisää juustoraaste. Kun juusto on sulanut, tarkista maku lisää suolaa ja sokeria.

Mustikka-vadelmatrifle
kaurahiutaleita
palmusokeria tmv
vadelmia ja mustikoita
mascarponea
vaniljakastiketta
vaniljasokeria
Paahda pannulla kaurahiutaleet, joille ripottelet palmusokerin. Ripottele mascarponejuustoon vaniljasokeria. Notkista juusto ja lisää mukaan vaniljakastiketta. Sekoita tasaiseksi.
Kokoa annokset - paahdettuja  kaurahiutaleita, marjoja, mascarponea, toista sama. Lopuksi nokare mascarponea ja päälle kaurahiutaleita.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi.