keskiviikko 25. elokuuta 2010

Punajuuri-vuohenjuustovuoka salaatilla

Punajuuri on kasviksista parhaimpia, ainakin minun makuni mukaan.  Nyt  punajuuret vasta maasta nostettuina ovat mehukkaita ja aromikkaita. Punajuuri-vuohenjuustovuoka on helppo ja maukas. Punajuuri on tumman punaisena vaikea kuvattava, ainakin minulle. Joten kuva ei todellakaan tee oikeutta tälle ruualle.
Salaatin kiepsautin hieman tavallisesta poikkeavalla tavalla. Kokeilin myös paahtaa tuoreita salvian lehtiä ja ne sopivat punajuuriaterialle hyvin.

Punajuuri-vuohenjuustovuoka
n 600 g punajuuria
115 g pehmeää vuohenjuustoa ilman kuorta
rypsiöljyä
tuoretta timjamia tai kuivattua
mustapippuria, ruususuolaa
salvian lehtiä
Pese punajuuret, poista kanta ja keitä kypsiksi suolalla maustetutta vedessä. Anna jäähtyä, kuori ja viipaloi lohkoiksi. Laita punajuurilohkot voideltuun vuokaan. ripottele pinnalle rypsiöljyä, riivi mukaan timjamia, ripauta sekaan mustapippuria ja ruususuolaa. Sekoita kevyesti. Purista vuokaan pehmeää vuohenjuustoa ja pirskota vielä hieman rypsiöljyä. Kypsennä vuokaa uunissa 200-asteessa ylätasolla, kunnes vuohenjuusto on saanut väriä.
Irrota salvianlehdet varsistaan ja paahda pannulla, jossa on muutama pisara rypsiöljyä. Nostele salvianlehtiä punajuurille.

Salaatti sipulilla ja tomaateilla
Revi pehmeälehtistä salaattia kulhoon. Ripottele sekaan aurinkokuivattua tomaattia öljyssä ja sekoita. Tämä toimii myös salaatin kastikkeena. Leikkaa punasipuli renkaiksi ja kuullota niitä pieni hetki rypsiöljyssä. Anna jäähtyä ja lisää ne salaattiin. Ripauta salaatille mustapippuria ja lohko pinnalle tomaattia. Tarjoa punajuurivuoan kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.