keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Hedelmäsalaatti, Sokeroidut nektariinit

Viime viikonlopun jälkiruuat niputan tähän postaukseen, kun vielä muistan miten ne valmistin. Helppoja ja hedelmäisiä molemmat. Kermaa löytyy vain jäätelöstä. Tarkoitukseni on välttää jälkiruuissakin liian rasvan käyttöä. Sokeriakin vain pakollinen määrä. Hedelmäsalaatin kastike vaikuttaa niukalta, mutta sitä on juuri sopivasti tehostamaan tuoreiden hedelmien makua.

Hedelmäsalaatti jäätelön kera (2-3 lle)
1 omena
1 banaani
1 klementiini
2-3 kpl tuoreita luumuja
Kastike
2 rkl juoksevaa hunajaa
1/2 limen mehu
ripaus jauhettua kardemummaa


Kerrostamiseen kermajäätelöä  
Kuori ja pilko hedelmät tasakokoisiksi. Luumuista poistetaan kivi ja viipaloidaan.  Sekoita hedelmät. Sekoita kastike. Liruta kastike hedelmäsalaattiin kevyesti sekoittaen. Kokoa jälkiruoka annosmaljoihin kerroksittain jäätelön kanssa. Paloittele huipulle suklaata

Sokeroidut nektariinit
nektariineja (syöjien lukumäärän mukaan)
kidesokeria ja ruokosokeria
Kastike
1 dl maustamatonta luomujogurttia
1 dl ricottajuustoa
vaniljasokeria ja tomusokeria
Huuhdo ja halkaise nektariinit. Poista kivi. Kastele halkaisupuoli kidesokeriin ja paahda halkaisupuolelta pannulla, kunnes sokeri on sulanut. Kierittele nektariinit ruokosokerissa ja nosta uunivuokaan. Kypsennä 225-asteessa kunnes  ovat kypsiä.
Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään tasaisen sileäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.