keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Suppilovahveropasta

Koska suppilovahverot vain ovat niin hyviä, niin niitä sopii nauttia kahtena päivänä peräkkäin. Tein juuri niin. Ostinhan eilen kaksi litraa näitä herkkuja, joten riitti kahteen ruokaan. Ja hieman jäi vielä kuivattavaksi. Otin pienen erän ja kokeilin kuivata kiertoilmauunissa. Onnistui.
Pastaan sekoitin muutakin kuin sieniä,  aurinkokuivattuja tomaatteja, sipulia, ripaus vermuttia ja hieman enemmän kermaa.

Suppilovahveropasta
330 nauhapastaa luomua
1 iso keltasipuli
300 g suppilovahveroita
voita ja rypsiöljyä
1 1/2 dl kermaa
2 rkl vermuttia tmv
100 g pilkottua aurinkokuivattua tomaattia
muskottia
suolaa, mustapippuria
silputtua persiljaa
Kuumenna voi ja rypsiöljy. Lisää sipulisilppu ja kypsennä kolme minuuttia. Lisää puhdistetut sienet ja kypsennä pari minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita joukkoon vähitellen kerma ja vermutti. Lisää aurinkokuivatut tomaatit ja muskotti. Kypsennä miedolla lämmöllä noin kahdeksan minuuttia.
Kypsennä nauhapasta suolatussa kiehuvassa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Käyttämäni pasta kypsyi kuudessa minuutissa. Valuta pasta ja sekoita sienikastikkeen joukkoon pannulle. Anna kypsyä noin kolme minuuttia. Ripottele pinnalle runsaasti persiljasilppua.
Kuivatut suppilovahverot purkissa.

2 kommenttia:

  1. Minulla on kanssa kuivattuja suppiksia odottamassa talven tuloa saa sit fiilistellä sienillä kun sen aika tulee.

    VastaaPoista
  2. Tupu,
    Suppikset ovat hyviä metsäsieniä, niissä on sopivasti täyteläinen sienten maku.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.