sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Uunissa haudutettua lihapataa

Sateisia päiviä on riittänyt, on syksyistä joskin lämmintä. Nyt on aika hauduttaa uuniruokia. Tänään pitkästä aikaa haudutin maalaislihapataa uunissa. Kauppahallin lihatiskistä olin ostanut valmiiksi paloiteltua naudanpaistilihaa ja sen seuraksi valitsin vielä possun lapalihan kärkiä, joissa oli luuta mukana. Lihamestari leikkasi luun sopivasti poikki. Paloittelin lihan kotona. Lihapataan otin mukaan juureksia, lanttua ja porkkanaa ja tietysti sipulia. Mahdollisimman yksinkertaiset, mutta mehukkaat raaka-aineet. Lisäkkeeksi keitetty riisi, joka on tarpeeksi kevyttä voimakasmakuiselle lihapadalle. Salaatti syötiin alkuruokana, sekin oli tyypillinen yksinkertainen salaatti , jossa mukana kuutioitua edamjuustoa.
Jälkiruokana hieman eri tavalla valmistettua valkosuklaista pannacottaa mansikoilla. Siitä postaan huomenna.

Uunissa haudutettu lihapata juureksien ja riisin kera
500 g naudan paistia paloiteltuna
500 g possun lapakärkeä luullisena
voita ja suolaa

1 iso sipuli
1 pieni lanttu
2 iso porkkanaa
ehjiä mustapippureita
pari rosmariininoksaa
2 laakerinlehteä
lihalientä fondista
Ota lihat huoneenlämpöön tunti ennen valmistamista. Paloittele possunliha. Ruskista lihapalat voissa pannulla ja mausta suolalla. Laita lihapalat kannelliseen korkeaan uunikulhoon tai pataan.  Kuori lanttu ja paloittele se isoiksi kuutioiksi. Pese porkkanat ja viipaloi isoiksi lohkoiksi . Paloittele sipuli. Lisää juurekset  sekoittaen lihojen joukkoon. Lisää mukaan mausteet. Kiehauta lihaliemi ja kaada lihapataan. Nestettä saa olla sen verran, että lihat juuri ja juuri peittyvät. Kypsennä kannen alla 180-asteessa, alenna noin tunnin päästä lämpö 150-asteeseen ja anna padan hautua yhteensä noin kolme tuntia.
Ota kypsyttämisen jälkeen lientä kastikkeeksi ja suurusta se vehnäjauhoilla, anna kiehua 5 minuuttia.
Nosta juurekset tarjoilulautaselle. Keitä riisi. Annostele ruoka lautasille.

Alkuruokasalaattina pienikiharaista jääsalaattia, ripaus oliiviöljyä,  tomaattia, kurkkua ja kuutioitua edamia.
Tämä salaatti on yksinkertainen ja selkeä, se sopii ennen voimakasta ja mausteista liharuokaa.

4 kommenttia:

  1. Siinäpä hyvin kokoonpantu ateria. Oikeata perusruokaa.

    VastaaPoista
  2. Famu falsetissa,
    Yksinkertainen ja hyvistä raaka-aineista tehty ruoka on hyvää.

    VastaaPoista
  3. On kyllä niin hyvän oloista, nampskis.

    VastaaPoista
  4. Tupu,
    Ja helposti kypsytettävää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.