tiistai 16. marraskuuta 2010

Kiinankaali-sienikääryleet

Pistäydyin lähikaupassa ostamassa  illallisen raaka-aineita. Valikoima oli aika suppea, lihat ja broilerit  olivat etupäässä marinoituja. Siitä hyllystä ei löytynyt mitään, joka olisi sopinut juuri tänään. Vihannesosastolla oli hyvännäköistä suomalaista kiinankaalta. Otin sen ostoskoriini, en siinä vaiheessa vielä edes tiennyt, mitä siitä teen.Vaelsin hyllyjen välissä, kunnes katseeni osui sauvolaiseen säilykesienipurkkiin. Olen aikaisemminkin ostanut näitä säilöttyjä metsäsieniä eivät ollenkaan huono valinta. Otin purkin, ajattelin juustokeittoa  Kun tulin kotiin, aloitin mietinnän jälkeen valmistaa kiinankaalikääryleitä, joihin uppoavat myös sienet. Salaattiainekset olivat jo valmiina jääkaapissa odottamassa lisukkeeksi pääsyä. Tuli oikein hyvä kompinaatio.

Kiinankaali-sienikääryleet salaattipedillä
1/2 dl puuroriisiä
2 dl vettä ja 1/2 tl suolaa
1 kiinankaali
160 g metsäsieniä kuutioituja suolaliemessä
1 iso sipuli
2 tl soijakastiketta
1 1/2 dl kasvislientä
Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan 15 minuuttia. Höyrytä kasarissa vesitilkassa kiinankaalia 15 minuuttia. Anna jäähtyä. Irrota isommat lehdet. Leikkaa tyven paksut ruotiosat ohuemmiksi. Silppua pienemmät lehdet täytteeksi.
Valuta sienet, nämä olivat miedosti suolattuja, joten enempää liotusta ei tarvittu. Liotus ja huuhtelu on tarpeen, jos sienet ovat kovin suolaisia. Silppua sipuli pieneksi. Kuumenna sieniä paistinpannulla, jotta kosteus haihtuu. Lisää pannulle voita ja sipulisilppu. Kuullota pehmeäksi. Mausta sieni-sipuliseos soijakastikkeella.  Lisää mukaan keitetty riisi ja hienonnettu kiinankaali.
Annostele sieniseos kaalilehtien paksumpaan päähän. Kääri lehdet rullalle ja laita rullat voideltuun uunivuokaan. Pirskota kääryleiden pinnalle soijakastiketta.  Kaada vuokaan kasvisliemi.  Kypsennä kaalikääryleet 200-asteessa noin 30 minuuttia. Valele välillä kasvisliemellä.
Tarjosin kaalikääryleet salaattipedillä, jossa makeaa friseesalaattia, kurkkua, keltaista paprikaa, luumuviipaleita ja kastikkeessa vaaleaa balsamicoa oliiviöljyyn sekoitettuna.

2 kommenttia:

  1. Minäkin olen ostanut noita sauvolaisia.. Nyt on kyllä omia sen verran, että tänä talvena en ehkä tarvitse apua.

    VastaaPoista
  2. mm,
    Ne ovat ihan ok, tosin siitake- ja suppilovahverot kyllä ovat omaa luokkaansa. Pitää käydä torilla katsomassa jos olisi vielä suppilovahveroita.
    OLen tosi huono sienestäjä, itseasiassa täällä en löydä sienipaikkoja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.