keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Kukkakaali-pekonisalaatti

Tälle päivälle en ehtinyt suunnitella ruokaa etukäteen. Kun pitkäksi venähtäneen keikkatyön jälkeen oli aikamoinen nälkä, mietin vasta kaupassa ruokalistan. Kun haluaa nopeasti valmista, on ateriasalaatti usein nopein vaihtoehto. Siihen päädyin nyt ja valmistin lämpimän salaatin. Otin taas höyrystinastiani käyttöön ja höyrytin mikrossa kukkakaalin. Pekoni ruskistui pannulla myös muutamassa minuutissa. Muiden raaka-aineiden osalta kaikki sujuikin siinä ohessa pilkkoen ja repien. Täytyy myöntää, että rapea pekoni ja kukkakaali ovat lyömätön pari yhdessä. Salaatista tuli niin hyvää ja ruokaisaa.

Kukkakaali-pekonisalaatti
1 kukkakaali keskikokoa
1 pkt (140 g) savunmakuista pekonia
ruususuolaa
friseesalaatti
pala kurkkua
1 pkt mozzarellaa
salaatinkastikkeena vineigrette
Pese ja paloittele kukkakaali. Laita kukkakaalikukinnot höyrystinastiaan ja ripottele pinnalle ruususuolaa ja kaada mukaan noin puoli desiä vettä. Höyrytä mikrossa noin 7 minuuttia. Paloittele pekoni pieniksi ja ruskista se kuumahkolla pannulla rapeaksi, lisää hieman suolaa. Nosta pekoni talouspaperille ns kuivahtamaan.
Revi friseesalaatti salaattivadin reunoille, sekoita vineigrettekastike ja liruta se salaatille. Viipaloi salaatille kurkkua. Lohko mozzarellajuusto salaatille. 
Nosta kukkakaalilohkot vadin keskiöön ja ripottele mukaan pekoni. Nauti salaatti monivilja-baquetin kera.

2 kommenttia:

  1. Pekoni ja kukkakaali ovat todella hyvä pari. Itse laitan pekonia juustokastikekuorrutetun kukkakaalin päälle!

    VastaaPoista
  2. Pami,
    Juustokastike olisi sopinut myös, mutta tein hieman kevyemmän version. Mozzarellaa oli salaatissa mukana.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.