sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Uunissa bataattia, tomaattia ja pannulla siitakkeita / omenaa jälkiruokana

Perjantain kulmapaisti syötiin tänään loppuun. Niinpä tein paistille lisukkeita oikein monikossa. Uunissa kypsytin tomaatteja, bataattia ja valkosipulia. Pannulla siitakesieniä.  Oikaisin risoton teossa ja kypsensin riisin vanhanaikaisesti kattilassa keittäen. Vaivattoman hyvää ruokaa.
Kaiken jälkeen teki mieli vielä makeaa. Siitäpä sitten jälkiruuan tekoon. Kokeilin ensimmäistä kertaa Valion turkkilaista jogurttia, eikä ollenkaan huono vaihtoehto ruotsalaisille turkkilaisjogurteille. Jogurtti on huomattavasti kevyempi vaihtoehto pelkälle kermavaahdolle, tosin pyöristän jogurtin maun kermalla, mutta sitä tarvitaan vain vähän.

Tomaattia, bataattia ja valkosipulia uunissa
Siitakesieniä ja kulmapaistia

Pistele tomaatteihin haarukalla reiät. Kuori ja viipaloi bataatti. Leikkaa valkosipuleista ohut viipale latvapäästä pois. Laita kasvikset uunivuokaan.  Ripottele tomaateille ja bataattiviipaleille sekä valkosipuleille rypsiöljyä. Mausta tomaatit ja bataatit timjamilla, mustapippurilla ja suolalla. Kypsennä 200-asteessa noin 30 minuuttia.
Viipaloi paisti ja lisää se uunivuokaan noin 5 minuutiksi.
Puhdista siitakesienet  ja halkaise isommat. Paista niitä voissa hetki ja ripottele hieman suolaa. Pidä lämpiminä.
Keitä risottoriisi pakkauksen ohjeen mukaan. Kun riisi on al dente pyöräytä mukaan voinokare sekoittaen.
Aseta ruoka uunivuoassa pöytään. Valitettavasti unohdin kuvata uunivuokaa, se oli jo osittain annosteltu lautaselle, ennekuin muistin kameran.

Omenaa ja päärynää  jogurttikermassa
Kuori omenat, poista siemenkota. Kuori päärynät. Viipaloi hedelmät. Sulata nokare voita pannulla ja lisää sinne pari ruokalusikallista palmusokeria. Kuullota hedelmät sokeriseoksessa al denteksi.  Vatkaa turkkilaisen jogurtin joukkoon kerma, lisää vaniljasokeria ja vatkaa vaahdoksi.
Kokoa annokset, murskaa pohjalle ja päälle marenkeja. Hedelmäviipaleet ja päälle jogurttikermaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.