lauantai 15. tammikuuta 2011

Grillatut broilerifileet, kasvispaistos ja salaatti

Ensimmäisen kerran grillasin broilerifileet  2,5 vuotta sitten uudistetun keittiön  uunigrillissä. Kokemus oli hyvä, fileet onnistuivat hyvin. Tulen jatkossakin grillaamaan, kun nyt alkuun pääsin. Lisukkeeksi valmistui myös uunissa kasvispaistos, munakoisoa, kesäkurpitsaa ja pihvitomaattia. Kasvispaistos ja erikoisesti sen munakoiso sopii hyvin broilerille. Salaatin tummat tuoreet luumut toivat jopa kesän keskelle talvea.
Tarkkoja maustemääriä en nyt mitannut, vaan arviointikyvyn avulla onnistuu, jos ruokaa on tehnyt.  Mausteita voi myös muutella omien makumieltymysten mukaan.

Grillatut broilerifileet

Kuivaa ja nuiji kevyesti fileet tasaisiksi. Laita fileet kulhoon ja mausta; teriyakikastiketta, juustokuminaa, paprikajauhetta, caram masalaa, currya.  Huom, suola ripotellaan fileille grillauksen jälkeen. Kierittele fileet mausteseoksessa kauttaaltaan. Anna levätä hetki. Nosta fileet uuniritilälle, uunin taso no 2,  käännä uuni grillilämmitykselle asteikolla 220. Aseta uunipannu grilliritilän alle, jotta uuni pysyy puhtaana. Grillausaika on noin 20-25 minuuttia. Käännä fileet, kun 2/3 ajasta on kulunut. Tarkista kypsyys. Nosta fileet uunista kulhoon ja mausta suolalla. Sulje vuoka foliolla odottamaan ruokailua.

Kasvispaistos
Puolikas kesäkurpitsa, pienehkö munakoiso ja kaksi pihvitomaattia. Huuhdo ja viipaloi kesäkurpitsa ja munakoiso. Lisää pannulle rypsiöljyä, sekoita öljyyn mausteet paprikajauhetta, basilikaa, caram masalaa ja juustokuminaa. Kuullota mausteseos tasaiseksi. Paista kevyesti munakoisoviipaleet molemmin puolin. Sen jälkeen toista öljy-mausteseos samoin kuin edellä ja paista siinä kevyesti kesäkurpitsa viipaleet molemmin puolin. Lado kasvikset voideltuun uunivuokaan limittäin, viipaloi mukaan pihvitomaatit (niitä ei paisteta). Pirskottele pinnalle rypsiöljyä ja ripottele mukaan ruususuolaa. Kypsennä paistosta uunin 180-asteessa noin puolisen tuntia tai kunnes kasvikset tuntuvat sopivan kypsiltä.

Salaatti
Salaatiksi sekoitin friseesalaattia, salanovaa, tomaattia, kurkkua ja tuoreita luumuviipaleita. Kastike vinaigrette.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.