sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Broileri biryani

Tätä intialaisruokaa en ole aikaisemmin tehnyt.  Selailin reseptejä ja pysähdyin biryanin kohdalla. Ruoka vaikutti mausteiisen herkulliselta, joten painoin  ohjeen mieleeni. Tänään toteutin tapani mukaan hieman mukaellen  omassa keittiössäni tämän ruuan. Se sai heti hyväksynnän ja omasta mielestäni myös on ruoka, jota valmistan jatkossakin. Jogurtilla on hyvä vaikutus broileriin, marinointi sekä pehmentää että mehustaa broilerifileet.

Broileri biryani

4 broilerin filettä
125 g turkkilaista jogurttia
Leikkaa fileet 4-5 palaan. Asettele ne kulhoon ja sekoita joukkoon jogurtti. Anna marinoitua jääkaapissa. Marinoin 7 tuntia.
rypsiöljyä
1 iso sipuli hienonnettuna
1 -2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 sentin pala tuoretta inkivääriä raastettuna
juustokuminaa, caram masalaa, mustapippuria, chiliä, korianteria, suolaa
3 dl pitkäjyväistä riisiä
4 dl kanalientä
Lisää sipulit pannulle, kuullota minuutti. Lisää kaikki mausteet sipulien joukkoon ja jatka kuullottamista. Lisää joukkoon riisi, sekoita hyvin. Lisää kanaliemi ja anna hautua kannen alla 15 minuuttia.
Ota broileripalat jogurtista, pyyhi niitä talouspaperilla. Mausta suolalla. Kypsennä broileripalat rypsiöljyssä pannulla lähes kypsäksi. Lisää broileripalat riisin joukkoon . Anna hautua 5-10 minuuttia.
Sekoita biryanille jogurttikastike. Turkkilaista jogurttia, hunajaa, mustapippuria ja paprikajauhetta.
Tarjosin lisukkeena  sydänsalaatista, rucolasta ja kesäkurpitsasta tehtyä salaattia. Kesäkurpitsa sellaisenaan sopii hyvin tämän mausteisen ruuan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.