perjantai 15. huhtikuuta 2011

Parsaa ja ahvenfilettä mädillä

Tänään valmistin kevään ensimmäiset parsat. Tein sen perinteisestä tavasta poiketen eli kypsensin parsat ei keittämällä vaan paistamalla. Niin aion tehdä jatkossakin. Kun ostin kokonaisia ehjiä ahvenia, sain myös mätiä. Kalakauppias fileoi pyynnöstäni ahvenet. Paistoin mädin ja fileet. Perkkeistä keitin  kalaliemen tulevaa käyttöä varten.
Kokeilin tänään saksalaista luomurahkaa ja kreikkalaista luomujogurttia yksinkertaisella tavalla jälkiruokana.

Parsaa, ahvenfilettä ja -mätiä

Huuhdo parsat ja katkaise kova tyvi pois. Kuori parsat. Kypsennä parsat kasarissa kannen alla rypsiöljyssä noin pari minuuttia. Ripottele pinnalle sormisuolaa.
Kastike parsalle, 2/3 osa smetanaa ja 1/3 luomujogurttia sekä ripaukset mustapippuria, suolaa ja sokeria sekoitetaan.
Ahvenen mäti, poista mädistä kalvot. Pilko punasipulia pieniksi kuutioiksi. Sulata voi pannulla ja kuullota sipulisilppua pari minuuttia. Lisää mäti ja kypsennä noin minuutti. Mausta sormisuolalla.
Ahvenen fileet, paista fileet molemmin puolin voissa. Mausta suolalla ja pippurisekoituksella (mauste/musta).
Peruna, kuori ja viipaloi perunat.  Mausta suolalla ja lisää höyrystinastiaan tilkka vettä. Kypsennä höyryttämällä mikrossa.
Kokoa näistä aterian osasista annokset.

Jogurttirahka-mustikkatrifle
Sekoita 2/3 osaa luomujogurttia ja 1/3  luomurahkaa, mausta vaniljalla. Kokoa annos diggestivekeksimurua, jogurttirahkaa, mustikoita.

4 kommenttia:

  1. Ihana ateria! Minäkin olen enemmän paistanut parsaa,grillipannulla,ja se on ollut hyvää:)

    VastaaPoista
  2. Yaelian,
    Meillä tykättiin myös. Ahven sopii hyvin parsan kanssa

    VastaaPoista
  3. Voi hitsi, nyt tuli nälkä!
    Kalaa on jääkaapissa, huomenna tehhään! Namksis..

    VastaaPoista
  4. Anna,
    Kalapäivät ovat aina herkullisia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.