sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Maksapihvit kesäkurpitsaspagetilla

Tänään oli taas ihanan aurinkoista. Päivä vietettiin ulkoillen ja kotiin palattua aloitin päivällisen teon. Olin ostanut  Jokiselta Kauppahallista mehukasta vasikanmaksaa. Lihamestari oli leikannut kalvot pois, joten pihvit olivat valmiita paistettavaksi.  Torilta taas ostin ison kesäkurpitsan ja ajattelin valmistaa siitä lisukkeen maksapihveille. Päädyin "spagettiin" ja se olikin hyvä valinta. Viipaleperunat sopivat myös mukaan tälle aterialle.

Maksapihvit ja kesäkurpitsaspagetti
1 kesäkurpitsa
rypsiöljyä
2 valkosipulin kynttä
pieni tuore chilinpala
hienonnettua ruohosipulia
ripaus suolaa
paahdettuja pinjansiemeniä
Huuhtele ja suikaloi kesäkurpitsa ohuiksi suikaleiksi,  Murskaa valkosipulin kynnet ja kuullota niitä keskilämmöllä öljyssä hetki. Pilko chilipala ja lisää pannulle. Kuullota sitä hetki valkosipulien mukana ja poista chilipalat pannulta. Lisää kurpitsasuikaleet ja anna niiden kypsyä miedolla lämmöllä noin 19 minuuttia. Ripota hieman suolaa ja lisää ruohosipulisilppu sekä pinjansiemenet, sekoita.

4 kpl vasikanmaksapihviä
30 g voita
suolaa
tuoretta rosmariinia
Kuumenna voi pannulla. Pyyhi maksapihvit kuivaksi. Paista ne noin minuutti per puoli. Mausta suolalla ja tuoreella rosmariinilla.
Kuori ja viipaloi perunat. Keitä ne al denteksi.  Huuhdo vesitilkalla siivilän läpi maksan paistamisen jälkeen pannu. Kaada liemi takaisin pannulle, lisää sinne perunaviipaleet. Kaada mukaan kermaa ja anna seoksen  kiehahtaa kasaan. Lisää perunoille ruohosipulisilppua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.