lauantai 28. toukokuuta 2011

Parsa- ja katkarapusalaatti

Poimin tämän päivän lounaspöydästä tänne pari salaattia, parsa- ja katkarapusalaatin. Niiden lisäksi pöydässä oli mozzarella-tomaattisalaattia, pastasalaatti ja vihreäsalaatti, keitettyjen varhaisperunoiden seurana graavisiikaa ja -lohta.  Lämpimänä ruokana porsaan sisäfilee, lihapullia ja gratinoitua perunalaatikkoa.

Parsasalaatti   
Rapeaa pehmeää friseesalaattia,  keitettyä parsaa pilkottuna ja viinirypäleitä. Päälle pirskoteltuna neitsytoliiviöljyä.
Kastike
1 dl jogurttia, 1 dl vaahdotettua kermaa, 2 tl piparjuuritahnaa, 2 rkl puristettua sitruunamehua, 1 tl sokeria, 1/2 dl tuoretta silputtua persiljaa. Sekoitin ainekset ja annoin vetäytyä jonkun aikaa jääkaapissa. Nostelin kastikkeen salaattivadin keskiöön. Päälle koristeeksi ja syötäväksi ananassalviaa.

Katkarapusalaatti


Vihreää salanovasalaattia, kevätsipulia, hunajamelonia, Päälle pirskoteltuna öljy/sitruuna/sokeri-kastike.
Katkaravut kastikkeessa
! pieni purkki ranskankermaa, 1 rkl puristettua sitruunanmehua, sokeria, suolaa, 2 tl hunajasinappia, valkopippuria rouhaistuna, sekoita ja lisää joukkoon valutetut katkaravut. Nostele katkaravut salaatille .
Koristele tillillä ja lisää lopuksi puolitetut pienet luumutomaatit.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan juhlapäivän päivälliseltä. Herkullisen näköisiä salaatteja.

    VastaaPoista
  2. annekatariina,
    Katkarapusalaatista tykättiin erikoisesti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.