keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Ruotsalaista ruisleipää

Olin ostanut viikkoja sitten purkillisen ruisleipäaineksia Ikeasta.  Vanhenevat vasta joulukuussa, mutta päätin leipoa ainekset leiväksi. Ajattelin, että siinä on illallinen kuitattu lämpimällä ruisleivällä.  Kyllä  lämmin leipä, juusto ja tomaatit tekivät tehtävänsä.  Helppoa tämä leipominen.

Ruotsalainen ruisleipä 

Voitele 1,5 litran  leipävuoka. Voitelin kaksi pientä vajaan litran vuokaa ja ajoivat asiansa ihan hyvin.  Seuraavaksi pitää ravistella  rivakasti, että jauhot irtoavat purkin pohjalta saakka.  Avasin purkin, se on kuin maitotölkki, ja lisäsin sinne ohjeen mukaan 6 dl  45-asteista vettä.  Seuraavaksi purkkia ravistellaan  45 sekuntia pitäen pakkausta kiinni ettei se aukea. Kaada taikina voideltuihin vuokiin. Anna nousta 45 minuuttia. Paista uunin alaosassa noin tunti.

Ainesosat: Vehnähiutale, vehnäjauho, ruishiutale (15%), karkea ruisjauho (10%), vehnätärkkelys, auringonkukansiemen, pellavansiemen, mallas(ohrasta), oligofruktoosi, suola, hapanjuuri jauhoseos (rukiista), kuivahiiva. Sisältää gluteenia.
Täyttävän tukevaa ruisleipää. Laitoin viipaleelle edamia ja tomaattiviipaleita, juomana kylmä maito. Vastapaistetun leivän tuoksu on hyvä lisä.
Pitää laittaa raparperikeikauskakusta lisäkuva, kun tänään  nautittiin siitä kermavaahdon kera. Suosittelen, on todella hyvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.