maanantai 9. tammikuuta 2012

Paprika-tomaattikeitto

Tänään oli keittopäivä. Edellisestä keittoateriasta olikin vierähtänyt jo jonkin aikaa.
Näillä pakkasilla maistuu lämmin ja mausteinen keitto. Tätä versiota tulee valmistettua vastakin, oli sen verran hyvää.

Paprika-tomaattikeitto  (3:lle)

2 punaista paprikaa
4 tomaattia
2 sipulia
2 rkl rypsiöljyä
1 iso valkosipulinkynsi
7 dl  kasvislientä fondipalasta
3-4 rkl tomaattisosetta
timjamia, mustapippuria, suolaa
Huuhtele kasvikset ja lohko ne. Poista paprikan siemenet ja valkoinen osa sekä tomaattien kannat. Kuori ja lohko sipulit. Nosta kasvikset laakeaan uunikulhoon ja ripottele päälle rypsiöljy. Paahda kasviksia muutaman kerran sekoittaen 225-asteessa noin 15 minuuttia. Nosta kulho uunista ja raasta kasviksille valkosipuli. Peitä foliolla  ja anna mehustua hetki. Poista paprikoiden tumma kuori.
Kiehauta kasvisliemi ja lisää mukaan kasvikset. Anna kiehua noin 5 minuuttia. Mausta ja anna kiehahtaa. Tarkista maku. Soseuta keitto. Tarjoa uunissa paahdetun, öljyllä ja valkosipulilla sivellyn leivän kera.

3 kommenttia:

  1. No niin, kyllä tämä keitto varmasti maistuu..eli siis kokeilemaan. Pitääkin taas yrittää tsempata itsensä valmistamaan ihania keittoja, tuo edellinen gulassi keitto myös vaikuttaa hyvältä.
    Mukavaa viikon jatkoa sinulle Arleena.

    VastaaPoista
  2. Ai se olikin pata, vielä parempaa niin ei tarvitse seisoa soppakauha kädessä vaan voi tyrkätä uunin hoidettavaksi...:DDD

    VastaaPoista
  3. Tuija,
    Keitossa on maistuva paahteinen maku, se toi hyvän lisän makuun.

    Gulassin suurustin maizenalla, ei ole pakko. Jäi ohjeessa sanomatta.
    Gulassi on oikein pakkaspäivän ruokaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.