lauantai 14. huhtikuuta 2012

Lämmin kasvisjuuressalaatti ja salsa verde

Kasvikset ovat taattua ruokaa, ne onnistuvat aina.  Tänään kypsensin  juureksia uunissa ja kasviksia pannulla. Kokosin ne salaatiksi, jonka kastikkeena on salsa verde.
Savulohta ostin kaupan tiskistä, se oli mehukasta ja maistuvaa kasvisjuuressalaatin kera.


Lämmin kasvisjuuressalaatti
Savulohta
pala lanttua
pari porkkanaa
ripaus rypsiöljyä ja ruususuolaa
1/2 kesäkurpitsa
1 1/2 punaista suippopaprikaa
1 salottisipuli
Kuori juurekset, lanttu ja porkkanat, leikkaa ne lastuiksi. Nostele uunipellille, pirskottele pinnalle rypsiöljyä  ja hieman suolaa. Paahda sopivan rapeiksi  225-asteisessa uunissa.
Huuhtele kasvikset ja kuori salottisipuli. Leikkaa kesäkurpitsa puolikiekoiksi ja paprika suikaleiksi, salottisipuli ohuiksi suikaleiksi. Kypsennä ne pannulla ripauksessa rypsiöljyä, ripottele mukaan ruususuolaa. 
Nosta uunissa kypsyneet juurekset pannulle ja käännä lieden lämpö pienimmälle teholle.
Salsa verde
tuoretta basilikaa muutama iso varsi
pari kourallista rucolasalaattia
1 valkosipulinkynsi
1 tl Dijon sinappia
3/4 dl neitsyt oliiviöljyä
suolaa
Hienonna basilika ja rucola. Murskaa muruiksi valkosipulinkynsi. Sekoita kaikki salsan ainekset kulhossa ja
aja salsa tasaiseksi tehosekoittajalla.
Sekoita salsa verde lämpimien kasvisten ja juuresten sekaan. Nosta tarjolle heti. 
Lisäsin annoslautasille vielä savulohta. 

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi.