keskiviikko 29. elokuuta 2012

Lammaskaalipata - Ohukaiset

Nyt on ollut sateisen koleaa, joten haudutetut pataruuat ovat paikallaan. Kaupan lihatiskissä oli karitsanlihaa, ostin sitä ja saman tien mietin tekeväni lammaskaalta. Lihapaloissa oli sopivasti luuta ja rasvaa  mukana, joten padasta tuli sopivan mehevää ja täyteläistä.
Paistoin muutaman ohuen ohukaisen jälkiruuaksi.  Meillä riittää nyt vadelmia pakasteesta, ne sopivat ohukaisille hyvin. En käyttänyt vehnäjauhoja enkä sokeria, hyviä olivat siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi.

Lammaskaalipata
750 g karitsan paloiteltua lihaa luineen
voita ruskistamiseen
750 g valkokaalta
4 pientä porkkanaa
nyrkin kokoinen pala lanttua
puolikas isosta kesäsipulista silputtuna
maldon-suolaa ja ehjiä mustapippureita
3 rkl tummaa siirappia
4 dl vettä
Paloittele liha sopivan kokoisiksi paloiksi. Ota mukaan myös luut. Ruskista lihapalat paahtuneessa voissa valurautapannulla kahdessa erässä. Mausta maldon-suolalla. Nosta  lihat kattilaan tai pataan. Huuhtele pannuliemi mukaan lihoille. 
Suikaloi kaali, pilko kuoritut porkkanat lanteiksi ja lanttu kuutioiksi. Lisää kasvikset kattilaan. Lisää mukaan mustapippurit ja ripaus suolaa. Kaada myös mukaan loput mitatusta vedestä.
Silppua sipuli ja lisää se kattilaan sekoittaen.  Mittaa mukaan myös tumma siirappi.
Kun pata kiehuu kunnolla, alenna lämpö miedolle, laita kansi päälle ja anna hautua hiljakseen noin parisen tuntia. Sekoita välillä.  

Ohukaiset 
Kerma-maitoa 4 dl,  2 kananmunaa, vajaa desi mantelijauhoja, vajaa desi riisijauhoja, 2 tl psylliumia, ripaus suolaa. Voita paistamiseen. Vadelmille ripsautin hieman steviaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.