tiistai 31. tammikuuta 2012

Lämmin juuressalaatti

Tänään oli ateriasalaatin vuoro. Kaapista keräsin porkkanaa, lanttua, paprikaa ja fenkolia sekä tietysti lehtisalaattia.  Näistä aineksista lisukkeineen tuli kunnon salaatti.

Lämmin juuressalaatti 

Kuori ja viipaloi ohuiksi viipaleiksi pieni lanttu ja pari porkkanaa.
Huuhtele, poista siemenet ja suikaloi punaisen ison paprikan puolikas
Huuhtele fenkolin puolikas ja suikaloi ohueksi.
Sekoita kastikkeeksi 3 rkl sesamöljyä, 2 rkl hunajaa, mustapippuria, paprikajauhetta ja ripaus suolaa.
Sekoita kastike lanttu- ja porkkanaviipaleille. Levitä viipaleet leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Nostele mukaan paprikasuikaleet ja levitä niiden päälle rypsiöljyä ja ripaus mustapippuria.
Kypsennä kiertoilmauunin 200-asteessa, kunnes juurekset ovat al dente-kypsiä. 
Kun juurekset ovat uunissa paahda pannulla rypsiöljytilkassa fenkolisuikaleet.
Huuhtele ruukullinen lehtisalaattia ja kuivaa se salaattilingossa. Revi salaatti sekoituskulhoon, ripauta sekaan tilkka oliiviöljyä ja nostele mukaan hieman jäähtyneet juurekset, paprika ja fenkoli.  Sekoita kevyesti.
Murustele pinnalle vuohenjuustoa tai jotain muuta salaattijuustoa.
Sekoita kastike ranskankermasta, mausta paprikalla ja mustapippurilla.
Annostele salaatti lautasille. Levitä pinnalle  ranskankermakastiketta. Raikasta salaatti melonilohkoilla.
Nauti.


maanantai 30. tammikuuta 2012

Savupekonipastaa

Pasta maistui pitkästä aikaa. Björkensin tehtaanmyymälästä ostin perjantaina savupekonia ja siitä tein pastakastikkeen. Viljapossun savupekonista tuli loistava pastakastike.

                                                                      Savupekonipasta

Täysjyväspaghettia, savupekonia kuutioina, valkosipulinkynsiä raasteena, mustapippuria, tilkka kermaa, pastankeitinvettä. Muista laittaa suolaa riittävästi pastan keitinveteen.
En selostele enempää, kaikkihan me osaamme pastan keittää ja kastikkeen kypsyttää. Ollaanhan yhdessä kokkailtu jo vuosia.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Paprikasalaatti, juuressose, possupihvi, minileivokset

Päivällinen tänään.

Paprika-frisee/lehtikaalisalaattia.
Paprika maustettu ja paahdettu pannulla.
Lanttu-peruna-porkkanasose.
Tulisesti maustettu possupaistipihvi.
Minileivos.
Minimurokakku, appelsiinituorejuusto-kermavaahto,
mustikat ja tyrnimarjat


lauantai 28. tammikuuta 2012

Uunipalsternakat ja kvinoa-aprikoosilisäke

Toimittaja Elina Jyväs oli valmistanut ja julkaissut Hesarin Ruokatorstain sivulle sen verran hyvältä kuulostavan kasvisruuan, että sitäkin oli pakko tehdä. Pieniä muutoksia ohjeeseen syntyi omassa keittiössä, mutta runko on Elina Jyväksen. Olin ostanut vuohenjuustoakin, mutta muistin sen vasta puolessa välissä ruokailua. Niin se jäi pois kokonaan. Hyvää oli ilmankin, ainakin kaloreita tuli hieman vähemmän. Ensi kerralla sitten vuohenjuustoa mukaan.
Palsternakka on porkkanan sukuinen juures, mutta mielestäni makeampi ja mehukkaampi. Joten Suomeen vain lisää palsternakan viljelijöitä. Sopii hyvin perunan tilalle.

Uunipalsternakat 3:lle
650 g  palsternakkaa
1 tl hienoa merisuolaa
2 rkl rypsiöljyä
1/2 tl kanelia
1/2 tl jauhettua kardemummaa
(100 g vuohenjuustoa, joka nyt jäi minulta pois)
Kuori ja leikkaa palsternakat suikaleiksi. Siirrä palsternakat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Lisää suola, öljy ja mausteet ja pyörittele, jotta ainekset leviävät tasaisesti palsternakoille.
Paahda palsternakat kauniin värisiksi ja kypsiksi 200-asteisen uunin ylätasolla noin 25-30 minuuttia.

Kvinoa-aprikoosilisäke

2 1/2 dl kvinoaa
5 dl vettä
1 tl hienoa merisuolaa
1 dl hienoksi silputtuja kuivatettuja aprikooseja
1 dl paahdettuja siemeniä ja pähkinää ( kurpitsa, pähkinä, auringonkuu)
Huuhtele kvinoa kylmällä vedellä tiheässä siivilässä.  Kvinoan pinnalla oleva saponiini-karvasaine lähtee huuhtelemalla. Keitä kvinoa kypsäksi vedessä keskilämmöllä kannen alla, noin 10-15 minuuttia.
Lisää suola kypsään kvinoaan.Sekoita mukaan aprikoosikuutiot ja paahdetut siemenet/pähkinät.
Tarjoa lisäke paahdettujen palsternakkojen kanssa. Viimeistele annokset kypsennetyllä vuohenjuustolla tai juustolastuilla. Juusto jäi siis minulta pois.
Ohjeen pienensin 3 annokseksi ja käytin siemensekoitusta, lehtipersiljaa minulla ei ollut, joten sen voi lisätä kvinoaan halutessa.  Kvinoan voi korvata kuskusilla tai bulgurilla.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Fenkoli-omenasalaatti

Vähitellen saan entisen otteen ruuanvalmistukseen.  Uusi keittiö alkaa olla tuttu ja kauppojen tarjontaan on pikku hiljaa totuttu.  Tänään löysin uuden lihakaupan,  possunkasvattajan oman kaupan. Sieltä saa viljapossutuotteita lähikasvattajalta. On kinkkua, makkaroita, nakkeja, pihvejä, suikaleita, kylkeä jne.
Tuotteet tulevat Kruunupyyn  Björkensin tilalta. Sunnuntaina paistetaan possunpaistipihvejä.
Tänään valmistin salaatin. Löysin salaattiohjeen Hesarin Ruokatorstain sivuilta. Ostin merilohta ja fenkoli-omenasalaatti kuulosti juuri siltä, että se sopii lohelle. Ja niin sopikin. Salaatinkastike on erinomaista.

Fenkoli-omenasalaatti (4:lle)

1 fenkoli
1/2 tl merisuolahiutaleita (en löytänyt täältä tätä suolaa / käytin hienoa merisuolaa)
2 omenaa (hapokasta)
1 rkl voita
ripaus suolaa
ripaus mustapippurouhetta

Sitruuna-laakerinlehtivinegretti
1 salottisipuli
1/2 dl hyvää oliiviöljyä
1 murskattu laakerinlehti
yhden sitruunan suikaloitu kuori
1/2 dl omenaviinietikkaa
ripaus suolaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
ripaus vastarouhittua mustapippuria

Lisäksi
vuonankaalia (tai jotain muuta, joten sekoitin)
pehmeää lehtisalaattia ja rapeaa friseesalaattia


Poista fenkolista tupsullinen yläosa ja vaurioituneet kohdat. Halkaise ja huuhtele. Viipaloi fenkoli mahdollisimman ohueksi. Ripottele fenkolille merisuolahiutaleita ja jätä hetkeksi kulhoon "nahistumaan".
Valmista vinegretti. Kuori ja silppua salottisipuli hienoksi. Kuullota se öljyssä kattilassa keskilämmöllä niin, että sipuli pehmenee mutta ei saa väriä. Lisää murskattu laakerinlehti, hyvin pestyn sitruunan suikaloitu kuori ja viinietikka.
Hauduta miedolla lämmöllä pari minuuttia ja mausta suolalla, hunajalla ja pippurilla. Lisää tarvittaessa öljyä.
Tarkista maku.
Huuhtele omenat ja kuori ne. Lohko omenat ja poista siemenkodat.
Paista omenalohkot voissa nopeasti kauniin värisiksi. Varo paistamasta liian pehmeiksi ja hajoaviksi. Lisää omenoille ripaus suolaa. Ripautin myös hieman mustapippuria.
Huuhtele salaatit ja kuivaa ne. Nosta vadille ensin salaatti, fenkolisuikaleet ja lämpimät omenat. Lusikoi päälle vinegrettiä. Salaatti sopii alkupalana.



Tarjosin lohiperhosten lisukkeena eli lohen ansiosta salaatista tuli osa pääruokaa.










Omena-kanelirahka jälkiruokana


Omena-kanelirahkaa, pari rkl maustamatonta jogurttia, omenakuutioita voissa paistettuna ja maustettuna palmusokerilla. annostelu kulhoihin. 

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Jogurttiperunat

Tänään laiskottelin keittiöstä. Jotain sentään tein, paistoin silakkapihvit ja ne syötiin yksinkertaisesti ruisleivän kera.
Päätin postata viime viikolla tekemäni jogurttiperunat. Yksinkertaista tämäkin. Tämän ruuan voi toteuttaa, kun kaapista ei oikein löydy mitään eikä kauppaan jaksa lähteä. Olisi muuten sopinut silakkapihvien kera, mutta sattuivat eri päiville.

Jogurttiperunat 

6 keitettyä perunaa
2 pientä sipulia

2 rkl voita, loraus rypsiöljyä
1 tl suolaa
1 tl currya
ripaus cayennepippuria
3 dl maustamatonta jogurttia
Kuori ja kuutioi keitetyt perunat.  Hienonna sipulit. Sulata voi kattilassa, lisää mukaan hieman rypsiöljyä. Kuullota sipulisilppu. Lisää mausteet ja kuullota hetki. Lisää perunakuutiot. Hauduta kannen alla 5 minuuttia.
Lisää jogurtti ja kuumenna ruoka. Tarjoa sellaisenaan.

Tai silakkapihvien kera.
Silakkapihvit on kieritelty ruisjauhoissa, joihin on sekoitettu suola. Paistettu kullanruskeiksi voi/rypsiöljyseoksessa.












tiistai 24. tammikuuta 2012

Kinuskirahka karpaloilla

Päivän pääruoka odotti pakastimessa.  Viime viikolla  valmistin  riistapastavuokaa lasagnen tapaan ja sitä jäi pakastettavaksi. Nyt oli sopiva päivä syödä se pois.
Pakastettuja karpaloita löytyy edelleen ja käytin niitä tänään jälkiruuassa.  Kinuskirahka syntyi pehmeänmakuisesta Valion maitorahkasta ja kinuskikastikkeesta. 

Kinuskirahka karpaloilla



Näin helppoa on  jälkiruoka.
Sekoita purkilliseen maitorahkaa kinuskikastiketta haluamasi määrä. Käytin valmista Eldoradon kinuskikastiketta.
Ota karpalot hyvissä ajoin pakasteesta huoneen lämpöön sulamaan.
Saavat jäädä aavistuksen kohmeisiksi.
Kokoa jälkiruoka. Mysliä pohjalle, kinuskirahkaa, karpaloita, mysliä, kinuskirahkaa ja lopuksi karpaloita.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Possun ulkofilepihvit paprikasalaatilla

Ruuanlaitosta pidin viikonlopun vapaata.  Lauantaina tein Helsingin reissun, matkustin jo illaksi kotiin. Sunnuntaina söimme Ikean lihapullia, niitä löytyi vielä pakasteesta. Iltapäivällä kyläilimme ja illalla paistoin rahkalättyjä pakastemansikoille.
Tänään kävelin lähikauppaan ja ostin melkein tyhjänä ammottavaan jääkaappiin raaka-aineita. Valitsin tälle illalle possun ulkofileepihvit. Paahdoin punaiset paprikat ja lisukkeeksi tein friseesalaattipohjaista paprikasalaattia.

Possun ulkofileepihvit ja kuullotettua sipulia
Paprikasalaatti
 
ulkofileepihvit  (valmiiksi nuijitut)
voita ja rypsiöljyä
suolaa, mustapippuria ja paprikajauhetta
2 pientä sipulia viipaloituna
Ota pihvit huoneenlämpöön noin puolisen tuntia ennen paistamista. Mausta ne.
Sulata voi paahteiseksi ja lisää mukaan tilkka rypsiöljyä. Paista pihvit molemmin puolin kullanruskean kypsiksi.
Nosta paprikoiden paahdon jälkilämpöön uunin alatasolle.. Kuullota sipulit pihvipannulla kullanruskeiksi ja levitä pihveille uuninlämpöön.

Paprikasalaatti
Pese paprika, halkaise ja poista siemenet, kanta ja valkoinen osa. Leikkaa iso paprika neljään osaan. Lämmitä uunin grilli 250-asteeseen. Nosta paprikat uuniritilälle vastuksien alle. Paahda paprikoita, kunnes kuori mustuu ja irtoilee. Anna jäähtyä, irrota kuori  ja suikaloi paprikat.
Huuhtele friseesalaattia, kuori ja viipaloi kurkkua. Kokoa annoslautasille salaatti. Pirskottele päälle oliiviöljyä ja sirottele ripaukset pippuria ja suolaa.
Nosta pihvit lautasille ja nauti.

torstai 19. tammikuuta 2012

Itämainen broileripata

Oli mukava ostaa broilerifilettä, kun paketissa kerrottiin missä broilerit ovat kasvaneet. Kasvupaikka oli V-M Saaren tila Kurikassa siis ihan lähiruokaa. Valitettavasti kaupoissa on edelleen valmiiksi maustettuja broilerilaatikoita. Ensimmäinen kauppa ei tarjonnut maustamatonta broileria ollenkaan tai se oli loppunut, seuraavasta löysin sitä mitä olin hakemassa.
Poltetun oranssin värinen broileripata sai seurakseen vielä oranssit aprikoosit ja punaista melonia. Talvipäivänä värit piristävät.  

Itämainen broileripata aprikoosin ja riisin kera
 480 g broilerin sisäfilettä
2-3 tl currya
suolaa
rypsiöljyä
1 rkl  etelä-afrikkalaista maustesekoitusta korianteria, kuminaa, inkivääriä, fenkolia, pippuria......
1 prk kookosmaitoa
2 dl kanalientä
1 prk (70g) tomaattipyrettä
maizenaa suurustamiseen
100 g kuivattuja aprikooseja
Lohko fileet kuutioiksi.  Ruskista ne rypsiöljyssä ja mausta. Laita pataan. Lisää kookosmaito, kanaliemi  ja pyree. Kypsytä miedolla lämmöllä kannen alla noin 20 minuuttia. Suurusta maizenalla.
Kypsennä pitkäjyväriisi pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita aprikoosit ja nosta ne kypsymään riisikattilaan  kypsennyksen puolivälissä.
Tarjoa broileripata  aprikoosiriisin, melonin, kirsikkatomaattien ja salaatin kera.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Osso buco

Olen tehnyt osso bucoa aikaisemminkin, nyt tein taas pitkästä aikaa. En edes kaivanut arkistoani, vaan löysin näppärästi HS.fi-ruokapalstalta hyvän ohjeen  ja noudatin sitä. Tagine-pata oli verraton osso bucojen hauduttamisessa. Tuntuu, että savipata antaa oman gastronomisen lisäyksen ruokaan. Puolitin ohjeen osittain.

Osso buco
2 viipaletta naudan potkaa
2 rkl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 porkkana
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
4 dl lihalientä
2 rkl tomaattisosetta
2 rkl soijakastiketta
2 laakerinlehteä
ripaus timjamia
mustapippuria pari rouhaisua
Paistamiseen rypsiöljyä
Sekoita jauhoihin suola ja kierittele siinä potkaviipaleet.
Viillä viipaleiden reunat, jotta ne eivät käpristy. Kuumenna öljy pannussa ja ruskista lihat, siirrä ne tagine-pataan.
Kuori ja lohko sipuli, murskaa ja pilko valkosipulit. Leikkaa porkkana viipaleiksi. Kuullota kasvikset pannulla öljytilkassa.
Lisää pannulle lihaliemi, tomaattisose, soija ja mausteet. Kiehauta liemi ja kaada potkaviipaleiden päälle.

 Hauduta potkia uunissa 175- asteessa, alenna puolivälissä lämpö 120-asteeseen, noin pari tuntia.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Päärynä-aurajuustokeitto

Tähän päärynän ja aurajuuston liittoon liitin vielä uunigrillissä paahdetut pekonikuutiot. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun valmistin päärynästä keittoa. Voin luvata ettei ole viimeinen. Oli hieman kiireinen ilta ja kokkaus sujui vauhdilla. Seuraavalla kerralla  otan hitaammalla tempolla, laitan aurajuustoa enemmän mukaan keittoon.

 Päärynä-aurajuustokeitto + grillatut pekonikuutiot

   2rkl rypsiöljyä
1 silputtu sipuli
2 murskattua valkosipulinkynttä
4 kuorittua paloiteltua päärynää
7 dl kasvislientä
85 g aurajuustoa
4 viipaletta possunkylkeä  + suolaa
rouhittua mustapippuria + suolaa
Kuullota miedolla lämmöllä öljyssä ja kattilassa sipulisilppu ja murskatut valkosipulinkynnet. Poista päärynöiden siemenkota ja paloittele päärynät kuutioiksi. Lisää kattilaan päärynäpalat ja kasvisliemi, kiehauta. Anna kiehua kannen alla miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia, kunnes päärynät ovat pehmeitä.
Lisää aurajuusto ja soseuta keitto. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Pidä keitto lämpimänä.
Kuumenna grilli. Levitä pekoniviipaleet ritilälle ja grillaa rapeiksi, ripota pinnalle suolaa. Kuutioi viipaleet.

Annostele keitto ja lisää mukaan pekonikuutiot sekä rucolaa.
Neljän viljan patonki maistui hyvin keiton kera.


sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Riistapastavuoka lasagnen tapaan - Siruunapannacotta

Hirven jauhelihan otin jo eilen pakasteesta jääkaappiin. Tumma täysjyväpasta pääsisi kohta osaksi päivällistä.  Suunnittelin ensin lasagnea, mutta täysjyväpasta käänsi pääni. Valinta oli oikea. Tosin valmistin tämän vuokaruuan lasagnen tyylillä, tomaattikastikkeella ja valkokastikkeella.
Katselin Ylen Voita ja sokeria ohjelmaa lauantaiaamuna. Siinä oli nopea ja helppo jälkiruoka, jonka toteutin. Oikeastaan innostuin siitä, kun  tähän ei tarvinnut liotella liivatetta. Pyrin välttämään sitä kaikin keinoin. Nimesin jälkiruuan sitruunapannacotaksi vaikka kyseessä ei aivan perinteinen pannacotta olekkaan. Kannattaa kokeilla.

                                                      Riistapastavuoka lasagnen tapaan


Kiehauta ensimmäiseksi 500 g tummaa täysjyväpastaa suolalla maustetussa vedessä melkein kypsäksi.
Tomaattikastike
500 g hirven jauhelihaa
voita
2 sipulia
2 pkt/500g paseerattua tomaattia
1 tl rosmariinia, 1 tl timjamia, 2 tl maustepippuria, 1 tl mustapippuria ja 1 tl suolaa
tilkka vettä
Ruskista jauheliha voissa. Silppua sipulit ja lisää ne pannulle, anna kuullottua hetki.
Mausta seos. Kaada mukaan paseeratut tomaatit ja lisää mukaan tilkka vettä (noin 1 dl). Kiehauta kastike.
Juustokastike
5 dl rasvatonta maitoa
100 g viherpippurituorejuustoa  esim Creme Bonjour
50 g pehmeää vuohenjuustoa tmv
2 dl mozzarellaraastetta
Sulata juustot maitoon. Kiehauta. Lisää mozzarellaraaste. Sekoita tasaiseksi.
Voitele uunivuoka. Kasaa lasagnen tapaan, ensin tomaatti/jauhelihakastike, pasta, jauhelihakastike, juustokastike, pasta ja jatka sama kierros vielä. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Käytin voimakasta parmesaanin tyyppistä juustoa.
Kypsennä vuoka 175-asteessa noin 40 minuuttia. Tarjosin lisukkeena vihreää salaattia, jossa  friseesalaattia, rucolaa, kuorittua kurkkua. Kastikkeena ranskankermaa, raastettua kurkkua, mausteena mustapippuria ja suolaa.

Sitruunapannacotta marjoilla 4:lle

3 dl kermaa
1 dl sokeria
1 sitruunan mehu
mustikoita ja mansikoita
Kiehauta koko ajan sekoittaen kattilassa kerma ja sokeri, kunnes sokeri on liuennut kokonaan. Nosta kattila sivuun.  Kaada sekaan sekoittaen sitruunan mehu. Annostele massa annoslaseihin. Anna hetki jäähtyä ja nosta jääkaappiin hyytymään noin tunniksi. Tarjosin pannacotan pakastettujen hieman kohmeisten mansikoiden ja mustikoiden kera.  Hedelmätkin sopivat ja tietysti tuoreet marjat marjakautena. 

lauantai 14. tammikuuta 2012

Lämmin porkkana-omenasalaatti kalalle

Tänään piti paistaa ruisjauhoissa kieriteltyä kuhafilettä, vaan toisin kävi. Lähimmässä kaupassa ei ole kalatiskiä eikä torilla ollut yhtään kalamyyjää. En silti luopunut alkuperäisestä ajatuksestani. Lämpimän salaatin kumppaniksi valitsin kylmäsavukirjolohta. Sekin sopi hyvin. Juomaksi sopi punaviini. Nimittäin puolikas pullollinen oli käytettävä. Se oli vielä ihan hyvää, oikeastaan se oli hieman aromikoitunut odottaessaan tätä hetkeä.

Lämmin porkkana-omenasalaatti kylmäsavulohelle 2:lle

2 isoa porkkanaa
puolikas purjo (vaalea osa)
1 iso vihreä omena
kourallinen rucolaa
2 tl currya
ripaus ruususuolaa
voi/rypsiöljyä
1/2 dl kasvislientä fondista
Kuori porkkana  ja omena. Leikkaa vinoiksi viipaleiksi, omena puolikasviipaleiksi. Huuhtele ja kuivaa rucola.
Huuhtele purjo ja leikkaa ohuiksi renkaiksi.
Kuumenna pannulla voi/öljyseos paahteiseksi. Lisää curry pannulle ja kääntele hetki. Lisää pannulle porkkanaviipaleet ja kuullota muutama minuutti, älä ruskista.  Lisää purjo, omena ja rucola. Kääntele minuutin verran, ripauta mukaan hieman suolaa. Kaada kasvisliemi pannulle. Hauduta kannen alla erittäin miedolla lämmöllä, kunnes porkkanat ovat al dente.  Annostele ja nauti kylmäsavulohen kanssa. Sopii myös paistettujen kuhafileiden kera.
Jos on oikein kova nälkä, voit kypsentää annokseen joko riisiä tai perunaa.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Sillitahnamunat salaatissa

Vihdoinkin tänään tein lempiruokaani eli salaattia. Täytin  kanamunapuolikkaat sillitahnalla ja siksi salaatista tuli ateriasalaattina kevyt illallinen. Joulun kalaostoksista oli jääkaappiin jäänyt  matjessillifileepakkaus, jonka viimeinen myyntipäivä oli vasta toukokuussa.   Tulipahan se ajoissa käytettyä.
Jälkiruuaksi napsittiin vitamiinipommeja eli tyrnimarjoja ja karpaloita.  

Sillitahnamunat salaatissa
5-6 munaa keitettynä
160 g matjessillifilettä
1 1/2 rkl hunajasinappia
mustapippuria muutama rouhaisu
4 rkl ranskankermaa
1 pieni sipuli silputtuna
salaattia, kurkkua, tomaattia, persiljaa
Keitä kananmunat koviksi n 10 minuuttia. Kuori ja halkaise munat. Poista keltuaiset ja siirrä kulhoon. Silppua sillifileet, samoin sipuli. Hienonna keltuaiset,  sekoita joukkoon silli- ja sipulisilppu, sinappi, mustapippuri. Notkista ranskankermalla.
Levitä huuhdellut ja revityt salaatinlehdet laakealle vadille. Nosta valkuaispuolikkaat vadille ja täytä ne sillitahnalla.  Suikaloi kuorittu kurkku ja lisää salaatille samoin tomaattilohkot. Ripottele pinnalle persiljaa.
Ylijääneen sillitahnan voit käyttää salaatissa kastikkeen  tavoin.

Karpalot ja tyrnit jogurtissa
Luomujogurttia maustamatonta, kohmeisia karpaloita, kinuskikastiketta ja lopuksi tyrnimarjoja.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Porolihakeitto

Keitot jatkuvat edelleen. Ikäänkuin löysin pakasteesta poronkäristyslihaa, päätin käyttää sen. Juustojämiä oli  jääkaapissa, niille löytyi myös käyttöä. Pehmeät juustot soveltuvat  ja sulavat keittoihin.  Keittoa riittää vielä huomiseksi, on sen verran iso annos.

Poronlihakeitto

750 g poronkäristyslihaa
2 tl suolaa
3 sipulia
voita/rypsiöljyä
7 1/2 dl lihalientä
4-5 isohkoa perunaa ohuina viipaleina
1 iso porkkana suikaleina
musta- ja maustepippuria muutama rouhaisu molempia
noin 200 g pehmeitä juustoja, käytin savuporokoskenlaskijaa, mustapippuri creme bonjour, aura-juustoa
2 dl kermaa
1 ps pakastepapuja
kevätsipulia, rakuunaa
persiljaa
Ota poronkäristysliha pakasteesta jääkaappiin sulamaan noin 2-3 tunniksi. Liha saa olla kohmeista, kun aloitat ruuanvalmistuksen.
Ruskista poronkäristys voissa pannulla  kahdessa erässä. Ripota lihaan suola. Silppua sipuli ja kuullota se rypsiöljyssä.
Kaada lihat ja sipulit kattilaan. Lisää joukkoon kiehuva lihaliemi. Lisää mukaan peruna- ja porkkanasuikaleet sekä maustepippurit. Anna kiehua keskilämmöllä hetken aikaa. Sulata juusto kerman kanssa ja lisää kattilaan.
Kun kasvikset ovat kypsiä lisää joukkoon pakastepavut, kevätsipulisilppu ja kuivattu rakuuna. Anna kypsyä vielä muutama minuutti. Ripottele lopuksi keittoon persiljasilppua. Nauti. 

maanantai 9. tammikuuta 2012

Paprika-tomaattikeitto

Tänään oli keittopäivä. Edellisestä keittoateriasta olikin vierähtänyt jo jonkin aikaa.
Näillä pakkasilla maistuu lämmin ja mausteinen keitto. Tätä versiota tulee valmistettua vastakin, oli sen verran hyvää.

Paprika-tomaattikeitto  (3:lle)

2 punaista paprikaa
4 tomaattia
2 sipulia
2 rkl rypsiöljyä
1 iso valkosipulinkynsi
7 dl  kasvislientä fondipalasta
3-4 rkl tomaattisosetta
timjamia, mustapippuria, suolaa
Huuhtele kasvikset ja lohko ne. Poista paprikan siemenet ja valkoinen osa sekä tomaattien kannat. Kuori ja lohko sipulit. Nosta kasvikset laakeaan uunikulhoon ja ripottele päälle rypsiöljy. Paahda kasviksia muutaman kerran sekoittaen 225-asteessa noin 15 minuuttia. Nosta kulho uunista ja raasta kasviksille valkosipuli. Peitä foliolla  ja anna mehustua hetki. Poista paprikoiden tumma kuori.
Kiehauta kasvisliemi ja lisää mukaan kasvikset. Anna kiehua noin 5 minuuttia. Mausta ja anna kiehahtaa. Tarkista maku. Soseuta keitto. Tarjoa uunissa paahdetun, öljyllä ja valkosipulilla sivellyn leivän kera.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Gulassi

Tänään, kirpeänä pakkaspäivänä, maistui mausteinen pataruoka erinomaiselta. Unkarilaista alkuperää oleva ruoka on hieman muuttunut suomalaiskeittiössä, mutta periaate on sama.
Mausteisen ruuan jälkiruuaksi sopi hyvin lempeä luumukiisseli kermavaahdolla.

 Gulassi
 n  1 kg naudan paahtopaistia ja lapaa+luu
2 isoa sipulia
voita
n 5 dl lihalientä (fondipala+vesi)
3-4 tl paprikajauhetta
2 tl suolaa
1 tl valko-rosepippurirouhetta
1 tl mustapippurirouhetta
2 tl maustepippuria
1 tlk (70g) tomaattisosetta
1 1/2 dl smetanaa
2 tl chilijauhetta
persiljasilppua
Suikaloi lihat ja irrota luu. Kuori ja hienonna sipulit. Ruskista lihasuikaleet useassa erässä paahtuneessa voissa ja nosta ne kasariin. Kuullota sipulisilppu. Laita luu mukaan kasariin. Huuhtele pannu ja lisää mukaan lihafondipala. Lisää kasariin mausteet,  paprika, suola, pippurit, ja lihaliemi. Hauduta gulassi kannen alla miedolla lämmöllä noin 1 1/2 tuntia. Mausta tomaattisoseella, smetanalla ja chilijauheella.  Ripota pinnalle persiljaa.
Kypsensin sekä perunakuutioita että pastaa lisukkeeksi ruokailijoiden valittavaksi.
Kohta siirrytään nauttimaan gulassista koko joukko

perjantai 6. tammikuuta 2012

Possun sisäfilee korvasienikastikkeella

Sain pakastettuja korvasieniä. Kiitos Anne, valmistin oikein makoisan kastikkeen tänään. Korvasienet oli antajan toimesta esikäsitelty oikeaoppisesti, huuhdeltu ja keitetty kahteen kertaan ja lopuksi pakastettu. Maku oli edelleen kuin vastapoimittujen. Kastike saavutti isossa ruokailijaseurueessa jakamattoman suosion.
Kypsensin uunissa possun sisäfileet ja kastike sopi kuin nakutettu kokonaisuuteen.

Possunsisäfilee korvasienikastikkeella
 
Possunsisäfilee
Poista kalvot. Hiero fileiden pintaan suola. Sekoita rypsiöljyä, soijakastiketta, hunajaa, sinappia, mustapippuria, paprikaa. Voitele seoksella fileet hyvin joka puolelta. Anna fileiden seistä huoneenlämmössä vajaa tunti.
Kypsennä 175-asteessa noin 30  minuuttia.  Siivilöi uunipellille kerääntynyt neste kastikepohjaksi.

Korvasienikastike
Ota useita tunteja ennen valmistamista pakaste sulamaan huoneenlämpöön. Pilko sulaneet korvasienet tarvittaessa pieneksi. Silppua sipuli(t). Kuumenna pannu ja sulata voinokare paahteiseksi. Kuullota pannulla sienet ja sipulisilppu. Mausta suolaa, mustapippuria ja paprikaa.  Lisää pannulle paistoliemi ja hieman vettä. Sekoita maizena kylmään veteen ja lisää norona pannulle. Kypsennä kolme minuuttia. Kaada pannulle kermaa ja anna hautua kastike hieman kasaan. Tarkista maku.
Ainemääärät noin, 150 g korvasieniä, 2 pientä sipulia, 2 rkl voita, 1 tl suolaa, muutama rouhaisu mustapippuria, samoin paprikaa. Paistoliemi+vesi n 4 dl, maizena 2 rkl+vesitilkka, kermaa 1 dl.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Marinoidut kasvikset


Huuhdeltuja, paloiteltuja  ja viipaloituja kukka-, parsakaalia, kesäkurpitsaa ja paprikaa höyrytetään al denteksi. Sekoitetaan ja lisätään mukaan kirsikkatomaatteja ja mustia kivettömiä oliiveja.
Marinadi
1 1/2 dl rypsiöljyä
1/2 dl omenaviinietikkaa
1 iso hienonnettu valkosipulin kynsi
kuivattua persiljaa, basilikaa
pippurirouhetta
Sekoita marinadin ainekset. Kaada kasvisten joukkoon kevyesti sekoittaen. Anna marinoitua jääkaapissa seuraavaan päivään.
Tarjoa joko sellaisenaan tai grillatun possunkyljen kera. (Tämä possunkylki on ostettu kaupan grillistä.)

tiistai 3. tammikuuta 2012

Omenatorttu

Viikonloppuna leivoin mehukkaan omenatortun. Hieman erilaisen kuin tavallisesti, vähän keikauskakun tyyliin.
Luulenpa, että tätä tulee leivottua useammankin kerran.

Omenatorttu

Kuorrutus
1 dl fariinisokeria
50 g voita
2 rkl kuohukermaa
80 g/1ps mantelirouhetta
Laita fariinisokeri ja voi kattilaan ja kuumenna kunnes voi sulaa. Lisää kerma ja mantelit. Sekoita tasaiseksi.
Voitele irtopohjavuoka ja leikkaa pohjalle sopiva leivinpaperi. Levitä tasoittaen vuokaan kuorruteseos.
Pohjataikina
4 keskikokoista omenaa
100 g voita
2 dl fariinisokeria
2 munaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
vajaa 1 tl neilikkaa
1/4 tl suolaa
Kuori,, poista siemenkodat ja kuutioi omenat.
Vaahdota voi ja fariinisokeri. Lisää joukkoon munat yksitellen sekoittaen. Sekoita kuivat aineet ja siivilöi ne taikinaan. Sekoita mukaan omenakuutiot.
Nostele taikina mantelikuorrutteen päälle vuokaan, tasoita.
Paista 175-asteessa noin 40 minuuttia. Laita loppuvaiheessa folio, jos pinta tummuu liikaa.
                                                                  
Anna tortun jäähtyä muutama minuutti. ja kumoa lautaselle. Irrota vuoka ja poista paperi.

Tarjoa sellaisenaan, minulle sopi torttu ilman mitään lisuketta, Lisukkeeksi sopii vaniljajäätelö tai kermavaahto. 

maanantai 2. tammikuuta 2012

Siruunabroileria paprika-chilikastikkeella

Eilen laitoin broilerifileet sitruunamarinadiin. Kävin Lindahlsin sivuilla ja löysin herkulliselta kuulostavan ohjeen, jogurttiakin on mukana ja sehän sopii broilerille. Muuntelin ohjetta hieman, lisäsin sitruunan ja mausteiden määrää. Maittavan kevyt ateria.

Sitruunabroileria paprika-chilikastikkeella

600 g broilerin fileitä naturel
1 sitruunan mehu ja kuoriraaste
reilu 1 tl garam masalaa
2 rkl rypsiöljyä
Sekoita marinadin ainekset, sitruunan mehu ja kuoriraaste (pese sitruuna hyvin), garam masala ja rypsiöljy.  Sivele marinadi fileille. Anna maustua yön yli jääkaapissa.
Ruskista fileet kuumalla pannulla. Nosta uunivuokaan ja huuhtele mukaan pannun paistoliemi pienellä vesitilkalla. Loppukypsennä uunin 125-asteessa noin 20 minuuttia.
Paprika-chilikastike
4 dl luomujogurttia tmv
1 punainen paprika
3 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl cayennepippuria
2-3 tl paprikajauhetta
mustapippuria
suolaa
Halkaise paprika ja poista siemenet. Paahda paprikaa uunin grillivastuksen alla  200-asteessa noin 10 minuuttia. Poista kuori ja silppua paprika pieniksi  kuutioiksi.  Sekoita kaikki kastikeainekset keskenään. Tarkista maku.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Haudutettu hirvipaisti

Eilen haudutin  taginepadassa hirvipaistin. Pata täytti tehtävänsä ja paistista tuli mureaa ja mehukasta, Riistalla on taipumus jäädä kuivaksi varsinkin, kun sen kypsentää täysin kypsäksi. Nyt ei sitä vaaraa ollut.
Tänään syötiin lounaalla hirvipaistivoileivät, kylmänä maku oli vain tiivistynyt.
Jälkiruuaksi leivoin mehevän omenatortun, josta postaan myöhemmin.

Haudutettu hirvipaisti 

800 g hirvipaistia
2 sipulia
2 porkkanaa
1  juuriselleri
1 palsternakka
5 laakerinlehteä
1 rkl kokonaisia maustepippureita
2 tl kuivattua timjamia
2 tl merisuolaa
ruskistamiseen voita ja rypsiöljyä
Ota liha pakasteesta edellisenä iltana sulamaan jääkaappiin. Nosta liha jääkaapista useita tunteja ennen ruuaksi valmistamista huoneenlämpöön. Poista mahdolliset kalvot. Ruskista paisti molemmin puolin kuumalla pannulla voi/öljyseoksessa. Ripottele paistin pintaan suola.  Nosta paisti (tagine)pataan.  Kuori, kuutioi ja esikeitä juurekset. Pilko sipulit. Lisää juurekset pataan. Lisää pataan kaikki mausteet. Huuhtele pannu juuresten keitinvedellä ja kaada pataan. Nestettä saa olla sen verran, että paisti juuri ja juuri peittyy. Hauduta paisti 140-asteessa noin 2 tuntia.  Jos haluat läpikypsää, lihan lämpö saa olla 75-astetta. Nosta juurekset ja liemi padasta kastikeaineiksi. Jätä paisti taginepataan kannen alle hetkeksi tai kääri folioon. Viipaloi ohuiksi viipaleiksi.
Soseuta osasta juureksia ja lientä kastike, sen voit ohentaa kermalla. Poista ennen kastikkeen valmistamista laakerinlehdet ja pippurit.
Sekoitin lisukkeeksi punajuuri-herkkukurkkurosollin ranskankermakastikkeella ja keitin rikotut ohrasuurimot.
Puolukkasurvos ja salaatti sopi myös hyvin aterialle.