sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Lehtipihvi, kukkakaalipyre ja selleripihvi - Savusiikaleipä

Tänään valmistui päivällinen nopeasti.
Pihvin paistaminen on nopeaa ja helppoa eikä
kasvislisäkkeitäkään tarvitse kauan pyöritellä.
Alkuruoka syötiin päivällä. Kalastajan savustama siika 
maistui ruisleivän päällä hyvältä.

Lehtipihvi, kukkakaalipyree, selleripihvit ja salaatti
Ensimmäisenä valmistin kukkakaalipyreen.
Huuhtele ja pilko kukkakaali myös varsi.
Keitä suolalla maustetussa vedessä. Soseuta ja lisää voita.
Mausta mustapippurilla. Pidä lämpimänä ruokahetkeen saakka.
Seuraavaksi selleripihvit.
Viipaloi selleristä haluamasi määrä ohuita  viipaleita.
Kuori ne. Paista voissa al denteksi, mausta suolalla.
Salaatiksi sekoitin  sekoitin kerä- ja sekasalaattia,
sekoitin  mukaan vinaigrettekastikkeen ja lopuksi viipaloin kurkkua.
Lehtipihvin paistaminen oli viimeinen vaihe.
Pihvi oli odottanut jo tunnin paistamista huoneenlämmössä.
Kuumenna voi-rypsiöljyseos pannulla. Nosta pihvit pannulle.
Paista noin vajaa minuutti. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Käännä ja paista toinen minuutti.
Pihvit olivat valmiiksi lihamestarin koneen läpi  ajamia.

Savusiikaleipä
Ruisleipäviipale, oivariinilevitettä, salaatinlehtiä,
vastasavustettua siikaa, appelsiinikastiketta,
jonka ohje löytyy lohiohjeen sivulta pari postausta taaksepäin.
Lopuksi lisätään värikästä salaattia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.