keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Sipulinen tomaatti-paprikakeitto

Tänään kolahti postiluukusta Maku-lehti.
Siellä oli taas hyviä ohjeita. Kokeilin heti otsikon mukaista keittoa.
En todellakaan pettynyt. Keitot ovat saaneet meillä joka viikkoisen paikkansa
Valmistan niitä pari kertaa viikossa, joten uudet tuttavuudet ovat tervetulleita.

Sipulinen tomaatti-paprikakeitto
(4 alkuruoka-annosta tai 2-3 pääruoka-annosta)
1 isohko punainen paprika
1 pieni keltasipuli
pala purjon valkoista vartta
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 prk (500g) paseerattua tomaattia
3 dl vettä + 1 kasvisfondipala
2 rkl tuoretta basilikaa / käytin persiljaa
ripaus mustapippurirouhetta
hieman sokeria
100 g koskenlaskijajuustoa tai tuorejuustoa
Suolakurkkusalsa
1 suolakurkku hienonnettuna
1/2 keltasipulia hienonnettuna
1 rkl juoksevaa hunajaa

Halkaise ja huuhtele paprika. Poista siemenet ja kanta.
Leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi.
Kuori sipuli ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi.
Halkaise, huuhtele ja hienonna purjo. Hienonna valkosipulinkynnet.
Kuullota paprikaa ja sipuleita öljyssä kattilan pohjalla muutaman minuutin ajan.
Lisää joukkoon paseerattu tomaatti ja kasvisliemi.
Anna keiton hautua 10 minuuttia.
Valmista salsa, yhdistä ainekset.
Mausta keitto persiljalla tai basilikalla ja mustapippurilla.
Ripauta keittoon hieman sokeria (oma lisäykseni)
Liota joukkoon koskenlaskija paloina tai tuorejuusto.
Kuumenna keitto, älä enää keitä.
Nostele annoksille salsaa. 

3 kommenttia:

  1. Kauniin värinen keitto ja varmaankin hyvää:)

    VastaaPoista
  2. Keitto oli täyteläisen hyvää.

    VastaaPoista
  3. Hei!

    Hyvän näköinen keitto sinullakin. Testasin itse samaa: http://hammentaja.blogspot.se/2013/02/sipulinen-tomaatti-paprikakeitto.html

    Minun versioni sisälsi isompia kasvispaloja. Oli ihanaa, kun kasvikset maistuivat itseltään. Taisit tykätä itsekin? :)

    t. Outi (Hämmentäjä)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.