perjantai 1. maaliskuuta 2013

Punajuuri-linssipihvit

Uusimmassa Divaani-lehdessä oli mielenkiintoisia reseptejä punajuuresta.
Tänään päädyin punajuuripihveihin. Kaapissani ei ollut kidneypapuja,
korvasin ne vihreillä linsseillä. Hyvin sopivat nekin. Perunan jätin pois.
Reseptille uskollisena kaivoin lättypannun esille ja paistoin pannullisen pihvejä.
Kärsivällisyyteni romahti heti tässä ensimmäisessä paistossa..
Pihvit olivat hankalia kääntää, sain kuitenkin niistä pihvit.
Kaivoin suosiolla uunipellin esille ja näpsäisin uunin päälle.
Sen jälkeen pihvien paistaminen kävi kuin leikki. Lisäsin pihveille
nokareen voita ja korppujauhoja, joten ne saivat sulaa voita sisäänsä
kuin pannulla paistaen.
Lisäkkeeksi kypsensin pitäjyväistä riisiä ja pyöräytin salaatin,
 jonka kastikkeessa oli mansikkabalsamicoa. 
Päivän C-vitamiinit tuli myös nautittua moninkertaisena, 
lisäsin pihveille ja salaattiin tyrnimarjoja. Sopivat erittäin hyvin punajuuren makuihin.

Punajuuri-linssipihvit

Keitä 1 1/2 dl  huuhdeltuja vihreitä linssejä ja 3 dl  vettä 10 minuuttia ja soseuta.
150 g (1prk) ranskankermaa
1 dl korppujauhoja
500 g punajuuria
3 tl pieniä kapriksia
1 kananmuna
1 1/2 tl ruususuolaa
1 tl sokeria
1 tl kuivattua rosmariinia
Paistamiseen voita
tuoretta rakuunaa ja tyrnimarjoja
 
Mittaa ranskankerma ja korppujauhot kulhoon. Anna turvota 5 minuuttia.
Kuori ja raasta punajuuret hienohkoksi raasteeksi.
Hienonna kaprikset. Sekoita punajuuriraaste ja soseutetut linssit
korppujauhoseokseen.  Sekoita mukaan loput ainekset ja sekoita tasaiseksi.
Kuumenna nokare voita ja tilkka öljyä lättypannun koloissa. 
Nosta koloihin pari lusikallista taikinaa ja tasoita  pihvin muotoon.
Paista molemmin puolin 4-5 minuuttia. Paistoin yhden pannullisen 4 kpl
ja siirryin uunipeltiin.
 Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Muotoile käsin taikinasta pellille pihvit.
Nosta jokaiselle pihville nokare voita ja ripaus korppujauhoja.
Kypsennä uunin 200-asteessa noin 15 minuuttia.
*
Keitä riisi. Sekoita salaatti. Lisäsin salaattiin mansikkabalsamico-oliiviöjykastikkeen
sekä tyrnimarjoja ja puolukoita
Nostele pihveille tuoretta rakuunaa ja tyrnimarjat.

2 kommenttia:

  1. Hyvän näköiset pihvit! Sattumalta juuri eilen tein linssisiä porkkanapihvejä,joista juuri postasin.

    VastaaPoista
  2. Pitääpä käydä kurkkaamasa porkkanalinssipihvit.
    Kasvispihvit ovat aina niin hyviä

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.