tiistai 23. huhtikuuta 2013

Spelttiskonssit ja speltti-hedelmähelmipuuro

Jokunen päivä sitten leivoin skonsseja.
Olin ostanut spelttijauhoja ja  päätin ensimmäistä
kertaa kokeilla niitä. Skonsseista tuli todella rapeat ja maukkaat.
Tänään kokeilin spelttihelmistä hedelmäistä puuroa.
Oikeastaan spelttihelmet ostin lisukkeeksi ja seuraavalla
kerralla kokeilen sitä liha- tai kanaruokien kanssa.
Molemmat reseptit ovat Birkkalan-tilan sivuilta
sieltä tilalta ovat myös speltit.

Spelttiskonssit
2 1/2 dl puolikarkeita spelttijauhoja, täysjyvä
1/2 dl seesaminsiemeniä
2 1/2 tl leivinjauhetta
1/4 tl  ruususuolaa
25 g pieneksi pilkottua jääkaappikylmää voita
1 dl maitoa
1/2 dl turkkilaista jogurttia (ap ohjeessa oli rahkaa)
1 tl juoksevaa hunajaa
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ja sekoita joukkoon nopeasti pilkotut voipalat.
Lisää jauhoseos jogurtti-maito-hunjaseokseen.
Vaivaa aineksista kevyesti pehmeä taikina.
Muotoile taikinasta leipä. Tein kantikkaan, pyöreä kai olisi perinteinen.
Pistele leipä haarukalla. Jaa leipä sektoreihin. Minulle osioita tuli kuusi,
joten ovat hieman litteitä. Neljänä saa pulleammat. Maku on sama.
Paista leipä 225-asteessa noin 15 minuuttia.
Tarjosin sekä omenasoseen että voin kera.

Speltti-hedelmähelmipuuro
8 dl vettä
2 1/2 dl spelttihelmiä
2 isoa päärynää ja 1 omena
ripaus ruususuolaa
1/2 dl sokeria
Kuori ja kuutioi päärynät ja omena.
Kiehauta vesi ja sekoita mukaan spelttihelmet ja hedelmäkuutiot.
Hauduta miedolla lämmöllä välillä sekoittaen.
Lisää suola ja sokeri.
Hauduta noin 40-50 minuuttia.
Tarjoa marjojen kera. Minulla on pakastettu omenasosekuutio ja vadelmia
sekä minttua puuron päällä. 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.