sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kalkkunajauhelihapihvit, appelsiinikastike ja rakuunaporkkanat

Pitkästä aikaa  valmistin kalkkunapihvit jauhelihasta.
Tsekkasin, että 10.10.2008  olin tehnyt  kalkkunapihvit.
Tästä linkistä näet, kuinka toteutin ne viisi vuotta sitten.
Tämä ruoka tänään oli erinomaisen hyvää, nyt toistan
sen mitä kumppaniltani sain kuulla. 
Appelsiinikastike sopi sekä pihveille että lisukkeille.
Kypsensin jasmineriisin ja paistoin uutisporkkanat pannulla.
Porkkanat olivat raikkaan mehukkaita ja kotimaisia.

Kalkkunajauhelihapihvit
Appelsiinikastike
Rakuunaporkkanat 
400 g kalkkunajauhelihaa
1 kananmuna
4 rkl emmentaljuustoraastetta
1/2 rkl dijon hunajasinappia
3 rkl korppujauhoja
1/2 dl kermaa
mustapippuria rouheena, 1 tl  ruususuolaa
1 tl muskottipähkinää
1/2 isoa punasipulia silputtuna
Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi. Muodostele pieniksi pihveiksi (9kpl).
Nostele leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Anna vetäytyä hetki.
Paista 180-asteessa kiertoilmauunissa noin 25 minuuttia.

Appelsiinikastike
1/2 dl sokeria sulata valurautapannulla sekoittaen
1 appelsiinin mehu lisää pannulle
1 appelsiini kuoriraaste lisää pannulle
Sekoita ja lisää  4 dl  kasvislientä
Mausta mustapippurilla ja ruususuolalla. Kiehauta.
Siivilöi liemi kattilaan. Suurusta ohrakkaalla n 3 rkl.

Rakuunaporkkanat
Pese porkkanat, halkaise pituussuunnassa.
Kuumenna pannulla nokare voita ja rypsiöljyä.
Aseta porkkanat pannulle. mausta tuoreella rakuunasilpulla,
suolalla ja hunajalla. Kypsennä keskilämmöllä molemmin puolin.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.