sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Lampaanjauhelihapihvit riisikasvislisäke, salaatti - Raparperirahka

Lampaanjauhelihasta valmistin pihvit.
Sipuli ja valkosipuli kuuluvat itsestäänselvyytenä lampaan
lihaan. Ne oli helppo yhdistää jauhelihapihviin, kun kuullotin ensin ne pehmeiksi.
Olin vähän laiskalla päällä ja kypsensin sekä riisin että kasvikset 
kattilassa samalla kertaa. Salaatti syntyi ruoan kypsyessä liedellä.
Jälkiruoka oli extempore tyylillä tehty, mutta hyvää oli.
Tosin Valio oli sekoittanut valmiiksi valkosuklaa-limerahkan.

Lampaanjauhelihapihvit
Riisikasvislisäke
Valkohomejuustosalaatti
500 g lampaanjauhelihaa
1 keltasipuli ja 2 valkosipunkynttä silputtuna
rypsiöljyä
1 tl suolaa, rouhaisut mustapippuria, 1 tl kanelia, ripaus chilipippuria
1 kananmuna
4 rkl korppujauhoja, 1/2 dl kermaa
Kuullota sipulisilput rypsiöljyssä pehmeäksi.
Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi.
Muotoile pihveiksi ja paista voi/öljyseoksessa kypsiksi.
Kaada vesitilkka pannulle ja huuhdo siivilän läpi.
Suurusta kastikkeeksi, lisää hieman ranskankermaa lopuksi.

Riisikasvislisäke,  kuori iso porkkana ja viipaloi lanteiksi.
Kuori juuriselleripala ja kuutioi se.  
Kiehauta kasvisliemi, lisää pitkäjyväriisi (annostus paketin ohjeen mukaan)
Keitä riisiä 10 minuuttia, lisää juurekset ja anna kypsyä.
Valkohomejuustosalaattiin huuhdellaan pehmeää friseesalaattia ja salaattimixiä,
ripotellaan suolaa, mustapippuria. Lorautetaan hyvää oliiviäljyä ja
puristetaan pari rkl sitruunamehua. Päälle kurkkua ja persiljaa.
Aivan lopuksi valkohomejuustoviipaleita. Tämä salaatti sopi erittäin hyvin lammaspihveille

Raparperirahka
Paloitellaan pari raparperivartta. Keitetään hillosokerin kanssa
10 minuuttia. Soseutetaan ja annetaan jäähtyä.
Kasataan kerroksittain valkosuklaa-limerahkan kanssa.
Viipaloidaan pinnalle persikkaa. Lopuksi raastetaan päälle valkosuklaata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.