maanantai 22. heinäkuuta 2013

Salamipasta

Italialainen salami maistui tänään erinomaiselta pastakastikkeena.
En ole tutkaillut kovin tarkkaan makkarahyllyjä kaupoissa, mutta
en ole kyllä löytänyt markettien hyllyistä tämän tyyppistä salamia.
Valitsisin kyllä jos olisi tarjolla. 
Meillä ei ole myöskään  lihakauppoja. Lihatuotteet on opittu valitsemaan
markettien lihatiskeistä tai -hyllyiltä. 
Makkaralenkkejä ja grillimakkaroita löytyy kyllä yllin kyllin.
Olemmeko kansaa, joka valitsee ruoan raaka-aineet hinnan perusteella.

Salamipasta 2 annosta

150 g täysjyvädurumspagettia
vettä ja ruususuolaa
Laita pasta kiehuvaan suolalla maustettuun veteen. Keitä al denteksi.
Valuta ja sekoita pastaan hieman oliiviöljyä, jotta pasta jää irtonaiseksi.
100 g salamia (villisikaa)
1 kesäsipuli ja vartta silputtuna
1 iso valkosipulinkynsi pilkottuna
mustapippuria myllystä
1/2 dl kermaa ja hieman pastan keitinvettä
Pilko salami pieniksi kuutioiksi.
Kuullota sipulisilput öljytilkassa pannulla.
Lisää salami ja paista muutama minuutti.
Rouhaise mukaan mustapippuria.
Kaada pannulle kerma ja anna kiehua kasaan.
Lisää pastan keitinvettä.
Sekoita kastike valutettuun pastaan.
Annostele, lisää mukaan tomaattilohkoja ja  rucolaa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.