keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Paahdetut rosmariinipunajuuret salaatissa

Tänään tupsahti Divaani-lehden kylkiäisenä Köökki-lehti -
herkkuja kasvimaalta. Siinä oli monta herkullista kasvisruokaohjetta.
Ensimmäisenä olivat punajuurireseptit ja valitsin sen ensimmäisen.
Ihan ensimmäiseksi menin kauppaan ostamaan punajuuria. 
Ne olivat tuoreita ja juuri sopivan kokoisia eli ei liian isoja.
Ostin myös sinihomejuuston, vuohenjuustokin käy. 
Salaatti oli yksinkertaista, vain pehmeää Järvikylän Kartano-salaattia
ja varsiselleriä lehtineen sekä ripaus merisuolaa. Varsiselleri sopi hyvin punajuuren makuihin.
Salaatti oli oma valintani, sitä ei ollut Köökin ohjeessa.

Paahdetut rosmariinipunajuuret salaatissa
1 kg punajuuria
5 valkosipulinkynttä
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl tuoreita rosmariinilehtiä
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa
3 rkl voita
päälle murusteltua sinihomejuustoa
Kuori ja kuutioi punajuuret. Levitä ne uunipellille leivinpaperin päälle.
Lisäsin mukaan kaksi porkkanaa paloina, ne maustoin öljyllä,
suolalla ja fenkolinsiemenillä
Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet veitsen lappeella painamalla.
Sekoita oliiviöljy, balsamiviinietikka, rosmariinilehdet, valkosipulikynnet, hunaja ja suola keskenään.
Sekoita punajuurikuutioiden joukkoon.  Nostele päälle voinokareet.
Paahda punajuuria 225-asteessa 45-50 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä.
Murustele juusto punajuurien päälle ja nosta salaattipedille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.