perjantai 6. syyskuuta 2013

Uunijuuressalaatti

Jääkapissa oli valmiina kaikki tarvittava  mitä 
päivälliseen tarvitsin. Juurekset kypsytin uunissa ja
salaattiin sekoitin sen mitä jääkaapista halusin. Vain tomaatit eivät olleet
jääkaapissa, säilytän ne aina huoneenlämmössä.
Hyvistä raaka-aineista ei voi syntyä kuin yksinkertaisen hyvää ruokaa.
 
Uunijuuressalaatti
Laita uuniin kypsymään pestyt isot perunat.
Kuori pala lanttua ja neljä porkkanaa. Leikkaa ne tikuiksi.
Sekoita oliiviöljyä, hunajaa, mustapippuria, suolaa ja kolme murskattua
valkosipulinkynttä keskenään. Pyörittele seos juurestikuille.
Nosta juurekset 200- asteiseen uuniin kypsymään.Perunat vaativatpitemmän kypsymisajan. 
Huuhtele ja linkoa kuivaksi puolikas pehmeää friseesalaattia ja vajaa rasiallinen
rucolaa. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja sekoita joukkoon kylmäpuristettua
oliiviöljyä. Pilko mukaan ruohosipulia ja  varsiselleriä ja sekoita kevyesti.
Ripottele mukaan puolukoita ja variksenmarjoja. Viipaloi pinnalle pari tomaattia.
Nosta salaatti annoslautasille. Lisää päälle juurekset.

Sekoita kastikkeeksi ranskankermaa ja sinihomejuustoa.
Mausta mustapippurilla, ripauksella sokeria ja suolaa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.