tiistai 21. tammikuuta 2014

Banaani-puolukkahyve

Tietokoneeni uudet systeemit tuottavat vielä vaikeuksia.
Kuvien lataaminen muuttui taas täysin ja se kesti ja kesti.
Onnistuin lopulta ja osan kuvista sain ladattua kansioon.
Tänään tein ihanaa jälkkäriä, löysin ohjeen Yhteishyvän sivulta.
Joitakin muutoksia olen tehnyt alkuperäiseen.
Lämpimät voileivät tein ensin, mutta niiden kuvat uinuvat vain kamerassa.
Postaan niistä kunhan saan ne kuvakansiooni.

Banaani-puolukkahyve 
 50 g voita
3 rkl fariinisokeria
1 1/2 dl kaurahiutaleita
3/4 dl pähkinää rouhittuna
3 rkl mantelijauhoja
2 banaania viipaleina
1 dl puolukkaa survottuna
tomusokeria
Voitele uunivuoka. Nypi voi, sokeri ja kuivat aineet muruiksi.
Kuori ja viipaloi banaanit ja aseta ne vuoan pohjalle.
Lisää päälle puolukkasurvos.
Ripottele päälle taikinamuru.
Paista 200-asteessa 15 minuuttia. Anna jäähtyä.
Siivilöi päälle tomusokeria.
Tarjoa jäätelön kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.