lauantai 25. tammikuuta 2014

Lämpimät naudanpaisti-munakasleivät - Puolukkapuuro

Sopiva iltaruoka ovat lämpimät voileivät.
Ne ovat myös sopivia telkkarin ääressä syötäväksi,
kuten juuri tänään Putousta katsellessa.
Jälkiruoaksi valmistin hieman eri tavalla puolukkapuuron.
En unohtanut perinteistä vatkaamista, sillä se tekee puurosta kuohkeaa.

Lämpimät naudanpaisti-munakasleivät
  100 g naudanpaistileikkelettä suikaleina
2 munaa
1 dl juustoraastetta esim emmental
suolaa ja valkopippuria
6-8 leipäviipaletta
Sekoita munien rakenne rikki. Mausta.  Suikaloi naudanpaistileike.
Sekoita munat, juustoraaste ja naudanleike. Levitä leiville.
Paista 200-asteessa noin 15 minuuttia.
Käytin leipänä sekä vaaleaa- että ruisleipää.

Puolukkapuuro

1/2 l vettä ja 2 dl puolukkaa survoksena
vajaa desi mannasuurimoita
1 dl fariinisokeria ja ripaus suolaa
Keitä puolukoita 5 minuuttia. Vatkaa joukkoon mannasuurimot .
Lisää fariinisokeri ja suola.
Anna kiehua noin 10 minuuttia välillä sekoittaen.
Anna jäähtyä. Vatkaa kuohkeaksi.
Fariinisokeri antaa mukavan paahteisen maun puurolle.
Eikä puolukoita kannata siivilöidä, ne tuovat täyteläisen maun .
Nauti kerma/maidon kera.

4 kommenttia:

  1. Hei Arleena, laitoin muutama päivä sitten kysymyksen sulle että mitä se maustesekoitus pitää sisällään jota käytit riisi-broilerivuokassa?

    VastaaPoista
  2. Hei Viivi,
    Vastaan sulle tulevaan postaukseni kommenttilootaan.

    VastaaPoista
  3. Kiva idea tuo fariinisokeri. Sopii varmasti hyvin yhteen puolukan maun kanssa :)

    VastaaPoista
  4. Haukkapala,
    Tuosta puurosta on tullut meillä oikea jälkiruokaherkku.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.