maanantai 24. helmikuuta 2014

Hirvenjauhelihamureke lisukkeineen

Hirvenlihaa on vielä pakasteessa. Otin eilen sulamaan jauhelihan.
Kaupasta ikään kuin löysin Atrian kypsän savupekonipussin.
Odotin, että saan pilkkoa sitä jauhelihan joukkoon.
 Siinä pilkkoessa oli pakko tehdä yksi voileipä ja savupekonia päälle.
Olipa se hyvää. 
Viime aikoina olen ostanut vain puikulaperunoita.
Ne tosiaan maistuvat samanlaisilta kuin perunat ennen lapsuudessa maistuivat, 
vaikka eivät puikulaa olleetkaan. Silloin perunaa viljeltiin luomuperiaatteella,
joten maku oli tallella ja perunat maukkaita jopa hieman makeitakin.

Hirvenjauhelihamureke
Puikulasose
Porkkanaa ja salaattia
 450 g hirvenjauhelihaa
100 g savupekonia silpuksi leikattuna
 1 tl mustapippuria rouheena, 2 tl  paprikaa,1/2 tl  chilipippuria, vajaa 2 tl suolaa 
1 kananmuna ja 1 valkuainen
vajaa desi korppujauhoja
Sekoita keskenään jauheliha ja pekonisilppu. Lisää mausteet ja
kevyesti sekoitetut kananmuna ja valkuainen. 
Sekoita tainaksi, lisää korppujauhoja ja sekoita ne joukkoon.
Muotoile taikina silikoni- tmv vuokaan.
Kypsennä 200-asteessa noin 30 minuuttia.
Mureke tuoreena vuoassa uuniin menossa.
Lisukkeet perunasose, höyrytetyt porkkanasuikaleet, tomaattia salaatilla.

*****

Kahvin kanssa Fazerin leipoma laskiaispulla, välissä mansikkahilloa ja kermavaahtoa.
Oikein hyvää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.