perjantai 28. maaliskuuta 2014

Siemennäkkileipä ja ohrarieska

Tänään kerhomme kokoontui leipomaan. Jäsen, jolla on leivinuuni, oli tehnyt jo jonkin verran esityötä. 
Leivinuuni oli lämmitetty valmiiksi ja juurella kohotettu ohraruis-vehnäleipätaikina oli valmista leivottavaksi.
Leivoimme paahteista siemennäkkileipää, ohje on Karkkipäivä-blogista. 
Teimme vain muutaman pienen muutoksen alkuperäiseen, puolitimme suolan määrän.
Paistoimme näkkärin leivinuunissa, jonka lämpötila oli hieman liian korkea ja se näkyy paistojäljessä, 
vaikka paistoaika oli vain 15 minuuttia eli lyhyempi alkuperäisestä ohjeesta.
Kaiken touhun keskellä vastapaistettu näkkäri jäähtyi hieman, joten emme leikanneet sitä.
Mursimme näkkärin ja popsimme sen suuhumme välittömästi, koska se oli niin hyvää.
Ohrarieskat olivat juuri niin hyviä kuin olettaa saattaa, niille leivinuunin paistolämpö oli sopiva.

Siemennäkkileipä
3 kananmunaa
10 rkl sesamsiemeniä
3 rkl kurpitsansiemeniä
2 rkl hampunsiemeniä
6 rkl vehnäleseitä
4 rkl mantelijauhoja
1/2 tl suolaa
Sekoita ainekset tasaiseksi seokseksi. Levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille
ohueksi levyksi. Paista noin 180-asteessa 20-30 minuuttia.
Leikkaa heti tuoreeltaan uunista oton jälkeen viipaleiksi.  Kun näkkileipä ehtii kovettua,
sen voi murtaa paloiksi, kuten me nyt teimme. 
 

Ohrarieska
1/2 l jääkylmää vettä, 1/2 rkl suolaa, 9-10 dl ohrajauhoja
 Liota jääkylmään veteen suola ja lisää 5 dl ohrajauhoja sekoittaen taikinaksi.
Sekoita hetki jotta jauhot turpoavat. Lisää loput jauhot vähitellen. 
Käytä sekoittamiseen lastaa, jotta taikina pysyy mahdollisimman kylmänä.
Kaada taikina jauhotetulle pöydälle. Vaivaa taikina nopeasti notkeaksi.
Taputtele pyöreitä kahden sentin paksuisia rieskoja. Pistele rieskat haarukalla.
Paista n 300-asteisessa uunissa 15 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.