tiistai 15. huhtikuuta 2014

Gluteenittomat mokkapalat

Huomenna tulevat ensimmäiset pääsiäisvieraat.
Leivoin tänään makeaa tarjottavaa, joka sopii kahvipöytään tai jälkiruoaksi.
Mokkapaloja tein nyt ensimmäistä kertaa. Innostuin, kun löysin ohjeen
Dansukkerilta. Lopputulos oli enemmän kuin odotin. Pehmeää,
suklaista ja sopivan makeaa. Pitää varioida muitakin versioita 
tuolle pehmeälle pohjalle. Jauhoseoksen pääraaka-aine on gluteeniton
vehnätärkkelys, vastaa hyvin perunajauhoja.

Gluteenittomat mokkapalat
Pohja
4 munaa
3 dl Siro erikoishienoa sokeria
4 dl gluteenitonta jauhoseosta  (Semper mix)
2 tl leivinjauhetta
3/4 dl  sokeroimatonta kaakaojauhetta
1 dl sulatettua voita tai rypsiöljyä
1 1/2 dl rasvatonta maitoa
Kuorrutus
300 g tomusokeria
2 rkl sulatettua voita tai rypsiöljyä
2 rkl sokeroimatonta kaakaojauhetta
7-8  rkl vahvaa kahvia  / ap ohjeessa 4 rkl, mutta se ei riitä
Päälle
2 isoa Daim-patukkaa (n100g)

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet
kevyesti. Sekoita lopuksi joukkoon rasva ja maito.
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja levitä tasaiseksi.
Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 12-15 minuuttia, kunnes pinta on kiinteä.
Valmista kuorrutus. Laita ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi tahnaksi.
Lisää kahvia tarvittaessa, jotta saat levittyvän kuorrutteen. 
Levitä kuorrute vielä lämpimän pohjan pintaan.
Rouhi Daim karkeaksi rouheeksi veitsellä työlaudalla.
Ripottele rouhe kuorrutteen päälle.
Anna jäähtyä hetki ja leikkaa annospaloiksi.
Uunista juuri otettuna.
Hauskaa pääsiäistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.