lauantai 12. huhtikuuta 2014

Mausteinen palapaisti - Babypinaattisalaatti

Tänään nautimme yhdistetyn lounaan ja illallisen iltapäivällä.
Oikeastaan tämä ratkaisu sopii hyvin viikonloppuna ja nyt etenkin,
kun oli meno 6-vuotiaan synttäreille.  
Otin taas taginepadan esille, siinä  palapaisti kypsyi hitaasti mureaksi.
Lisukkeeksi ja alkusalaatiksi tein babypinaattisalaatin, johon
sekoitin öljy-balsamicokastikkeen. Mielestäni balsamico sopii erittäin hyvin pinaatille.
Kastikkeessa on täyteläinen ja juuri sopiva makeus balsamicon ansiosta.
Kypsensin riisin lisukkeeksi ns puuroriisistä. Puuroriisi on lisukkeena maukkaampaa
kuin pitkäjyväriisi, joka on jotenkin kuivempaa ja mauttomampaa.

Mausteinen palapaisti 
500 g paloiteltua naudanlihaa
kurkumaa, korianteria, inkivääriä, kanelia, mustapippuria, paprikaa, juustokuminaa
voinokare ja auringonkukkaöljyä
1 punasipuli ja 3 pienehköä valkosipulin kynttä pienittynä
suolaa, laakerinlehtiä, 3 dl vettä
1/2 pkt taatelia pilkottuna, 1 omena kuutioina
2 rkl tomaattipyrettä
Ota liha pari tuntia ennen valmistamista huoneenlämpöön.
Ruskista lihapalat voi-öljyseoksessa kevyesti ja mausta suolalla.
Kaada lihat taginepataan,  huuhtele mukaan neste pannun kautta.
Sekoita kuivat mausteet keskenään   ja kuullota mausteseos pannulla öljytilkassa.
Lisää se pataan.  Seuraavaksi kuullota sipulit ja lisää pataan.
Lisää laakerinlehdet ja  puolet taateleista. Anna padan kypsyä miedolla lämmöllä vajaa 2 tuntia.
Lisää omenakuutiot ja loput taateleista, kypsytä vielä puolisen tuntia.
Lisää lopussa tomaattipyree ja tarkista maku.
Tarjoa kasvisliemessä keitetyn riisin ja pinaattisalaatin  kera.

Pinaattisalaatti (2 annosta)
noin 60 g babypinaattia huuhdottuna ja kuivattuna
1/2 punasipuli puolikasrenkaina
makeita kirsikkatomaatteja neljään osaan lohkottuina
mozzarellajuustoa kuutioina
Kastike; 2/3 kylmäpuristettua oliiviöljyä, 1/3 tummaa balsamicoa, mustapippuria, 
ripaus sokeria sekoitetaan sakenevaksi, pirskotellaan salaattiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.