maanantai 21. huhtikuuta 2014

Sitruunacupcaket

 Tänään varhain aamulla innostuin leipomaan muffinseja. Jotenkin sitruuna on edelleen juuri nyt se, jota halusin käyttää myös muffinsien maustamiseen. Koska rahkapurkki löytyi jääkaapista, alkoi kaikki olla selvää. Tomusokerikuorrute sitruunalla maustettuna tietysti päälle. Tästä se sitten lähti, mutta ei aivan alkuperäisen suunnitelman mukaan loppuun asti edetty.

Sitruunamuffinsit  12 kpl
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 prk maitorahkaa + 4 tl lemon curdia
1 dl sulatettua voita
3 dl gluteenitonta jauhoseosta (tai vehnäjauhoja)
1 tl leivinjauhetta
Vaahdota sokeri ja munat. Lisää rahkaseos ja rasva.
Sekoita leivinjauhe jauhoseokseen ja lisää sekoittaen munaseokseen.
Nostele taikina muffinipannulle. (Voit käyttää paperivuokia, niitä minulla ei ollut)
Kypsennä 175-asteessa 20 minuuttia. Anna jäähtyä ja irroita  muffinsit vuoasta.
Täyte piti olla tomusokeri-sitruunamehutahnaa, mutta tyttäreni halusi viimeistellä
muffinsit cupcakeiksi. Joten alkoi ensimmäistä kertaa tämän täytteen teko.

Cupcake-täyte
 
 5 1/2 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 prk/200g philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
130 g pehmeää voita
2 tl puristettua sitruunamehua
Tuorejuusto ja voi sekoitetaan tasaiseksi. Lisätään sitruunamehu.
Lopuksi vatkataan kevyesti joukkoon tomusokeri.
Täyte pursotetaan muffinsien päälle.
Tämän jälkeen muffinsit muuttuivat cupcakeiksi
 Pursottaminen toteutui ensikertalaiselta (tytär) vapaamuotoisella otteella.
Sanomattakin on selvää, että oli hyvää ja täyteläistä. 
Lasikuvun alla kakut säilyvät jähmeinä jääkaapissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.