tiistai 27. toukokuuta 2014

Mansikkavaahto - Leipäjuustosalaatti puolukkakastikkeella

 Lauantaina valmistin meille kokoontuneelle kerholle ruokaa.
Valitsin helposti toteutettavia, kuten salaatit ja uunirisoton, josta postaus alempana.
Jälkiruoaksi tein mansikkavaahtoa.

1 rs tuoreita mansikoita
1/2 dl sokeria
1 kananmunan valkuainen
1 tlk vispikermaa
2 rkl kookoshiutaleita
Huuhtele mansikat ja pilko ne pieniksi. Voit jättää muutamia hieman isommuksi.
Ne tulevat annosten päälle.Vatkaa valkuainen vaahdoksi ja samoin kerma.
Lisää kookoshiutaleet ja sokeri kerman joukkoon. Yhdistä vaahdot ja pienityt mansikat.
Annostele, lisää pinnalle mansikkaviipaleita ja kookoshiutaleita


Leipäjuustosalaatti oli alkuruokana.
 1 rk rucolaa ja 1 rk tammenlehtisalaattia
1/4  hunajamelonia kuutioina, pala kurkkua kuutioina, 
1/2 juustoleipä kuutioina
Pirskottele pinnalle hieman oliiviöljyä.
 
Puolukkakastike
1 1/2 dl puolukoita soseutettuna
3/4 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
2 rkl vaaleaa balsamicoa
2 rkl juoksevaa hunajaa
suolaa ja mustapippuria
Sekoita kastikeainekset keskenään. Tarjoa kastike erikseen

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi.