torstai 26. kesäkuuta 2014

Kukkakaali-perunakeitto

 Tänään oli keittopäivä. Käytin keittoon kukkakaalin ja varhaisperunoita.
Mausteilla keitto sai itämaisen soundin, jota täydensi kookosmaito.
Intialaiset mausteet ja kookosmaito sopivat hyvin perussuomalaisiin raaka-aineisiin.
Keitosta tuli niin hyvää, että sitä on tehtävä jatkossakin.

Kukkakaali-perunakeitto
1 sipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 tl inkivääriä, 2 tl juustokuminaa,
ripaus chiliä, 1 tl korianteria, 1/2 tl kurkumaa
rypsiöljyä
7 dl kasvislientä
1 prk/4 dl kookosmaitoa
350 g varhaisperunoita paloiteltuna ja kuorittuna
300 g kukkakaalia pieniksi kukinnoiksi leikattuna
suolaa ja mustapippurirouhetta
1/2 sitruunan mehu
pinnalle persiljaa pilkottuna
Kuumenna öljy kattilassa. Lisää sipuli- ja valkosipulisilppu, 
kuullota muutama minuutti. Sekoita mausteet keskenään.
Lisää mausteet sipuliseokseen ja kuullota minuutin verran.
Sekoita joukkoon kiehuva kasvisliemi, kookosmaito  sekä kukkakaalikukinnot ja perunalohkot.
Kiehauta, anna kiehua matalalla lämmöllä noin 15 minuuttia.
Kun kasvikset ovat kypsiä, ota sivuun osa kukkakaalista ja perunoista.
Soseuta loput liemineen. Lisää keittoon sivuun otetut kasvikset.
Mausta ripauksella suolaa ja mustapippurilla. Tarkista maku.
Purista keitoon sitruunamehu. Annostele ja lisää pinnalle persiljaa.
Tarjoa vaikkapa saaristolaislimpun kera.
Leivän päälle riittää sipaisu levitettä ja kurkkuviipaleet.

2 kommenttia:

  1. Oi tämä kuulostaa niin herkulta, nyt harmittaa kun en raaskinut ostaa kukkakaalta kun oli melkein 6 euroa kilo. Ehkä huomenna pakko palata kauppaa.

    Ja kurkkuruipparit kruunaa annoksen!

    Oikeen kesän keitto!

    VastaaPoista
  2. Nanna,
    Tämä on kesän herkkua.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.