perjantai 27. kesäkuuta 2014

Possunliha-kikhernekeitto appelsiinilla maustettuna

Tämä viikko on ollut keittojen viikko, sillä tänään syötiin "taas" keittoa.
Tämän päivän keittoon oli hyvät perustelut. Sunnuntailta oli jäänyt kypsää possunsisäfilettä
yhden keiton verran. Tämän keiton voi tietysti valmistaa kypsentämättömästä fileestäkin,
silloin on pienityn lihan annettava kypsyä noin 20 minuuttia.
Ensin ajattelin käyttää tuoreita herneitä ja ostinkin niitä,  huomasin että kaapissani
oli kikhernepurkki, joten ne sopivat oikein mainiosti. Hyvä ja maun kannalta melkeinpä
pakollista on appelsiinin raasteen ja mehun käyttö keittoon. Se sopii juuri possunlihalle hyvin.

Possunliha-kikhernekeitto

1 sipuli hienonnettuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl rypsiöljyä
250 g possunsisäfilettä  pieninä paloina, käytin kypsää
2 tl juustokuminaa, 2 tl korianteria
1 appelsiinin raastettu kuori ja mehu
1 prk/400g tomaattimurskaa (käytin Muttia)
7 dl lihalientä
1 prk/400g kikherneitä huuhdeltuna ja valutettuna
mustapippuria ja mahdollisesti suolaa
2 rkl persiljasilppua

Kuumenna öljy. Lisää pienityt sipulit ja kuullota miedolla lämmöllä 4 minuuttia.
Lisää possunpalat, lisää juustokumina ja korianteri ja paista sekoittaen minuutin verran.
Sekoita joukkoon appelsiinin kuoriraaste  ja mehu sekä lihaliemi.
Koska minulla liha oli jo kypsää, kiehauta muutama minuutti. Mikäli käytät
kypsentämätöntä lihaa, anna kiehua miedolla  kannen alla noin 20 minuuttia.
Sekoita joukkoon kikherneet ja tomaattimurska. Lisää mustapippuria ja anna kiehua 10 minuuttia.
Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.
Lisää lopuksi keittoon persiljasilppua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.