sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Lohi-ohrasalaattia ja limettijogurttia

Valmistin tänään runsaat salaatit-kirjan ohjeen  mukaan lohisalaatin.
Alkuperäisestä ohjeesta poikkesin muutaman kerran.
Mangoa en löytänyt kaupasta, valitsin tilalle persikoita. Hyvin sopivat.
Bulgurin vaihdoin luomua oleviin  rikottuihin ohrasuurimoihin.
Korianteria en ole pitkään aikaan löytänyt tämän seudun kaupoista,
käytin freesiä persiljaa. Suolahiutaleiden tilalla käytin ruususuolaa.
Makea chilikastike vaihtui tuoreeseen chilisilppuun.
Olen aikaisemmin yhdistänyt avokadoa ja lohta. Nyt yhdistin myös. 
On sanottava, että ovat hyvin sopiva pari keskenään.

1 dl rikottua luomuohraa
6 dl vettä ja 1 kasvisliemikuutio
1-2 persikkaa viipaleina
2 avokadoa kuutioina
3/4 dl hienonnettua persiljaa
ruususuolaa ja rouhittua mustapippuria
600 g merilohifilettä
voita paistamiseen
pätkä punaista chiliä hienonnettuna

Sekoita  ensin limejogurtin ainekset keskenään.
2dl turkkilaista jogurttia
1 limetin raastettu kuori (pese limetti hyvin)
2 tl juoksevaa hunajaa, ruususuolaa

Keitä ohrasuurimot kannen alla kasvisliemessä.
Voit liottaa niitä ensin tunnin verran, niin ne kypsyvät noin 15 minuutissa.
Halkaise avokadot, poista kivi, vedä veitsellä hedelmäliha ristikoksi ja pullauta
kuutiot ulos kuoresta kulhoon. Pese persikat ja viipaloi ne.
Sekoita ohrasuurimot, avokado ja persikat sekä hienonnettu persilja keskenään.
Mausta suolalla ja pippurilla.
 
 Leikkaa lohi isohkoiksi kuutioiksi (nahka poistettu). Paista kuutiot nopeasti voissa
pannulla. Mausta suolalla, ripauksella mustapippuria ja hienonnetulla chilillä.

Kokosin salaatin lopulliseen muotoon lautaselle.
Nostelin ohrasalaatin ja lohikuutiot lautaselle,
viimeisenä lisäsin mukaan limettikastikkeen.
On muuten erinomainen kastike myös moneen muuhunkin ateriaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.